Tiistain ja keskiviikon makasin kuin raato tietämättä maailman kulusta tippaakaan. Tosin keskiviikkona iltapäivällä kävin puolisen tuntia ulkona ottamassa happea, minkä päälle yritin tehdä todella kevyen kuntopiirin. Nimenomaan yrittämiseksi treeni jäi tai ei se ainakaan kehittävä harjoitus ollut. Kroppa oli niin väsynyt, että palautuksien ajaksi suljin aina silmäni ja toivon vain palautuksien olevan vähän pitempiä. Illalla alkoi jo jetlagi helpottamaan.
Torstain hiihtolenkki oli jo lupauksia antavaa. Reilu puolitoista tuntia kevyttä hiihtoa antoi uskoa, että kroppa alkaisi palautua. Hiihto oli helppoa ja hyväntuntuista. Tätä tunnetta siivitti se, että latu oli todella liukas ja maasto helppo, joten sen suurempia johtopäätöksiä ei vielä pystynyt tekemään. Iltapäivällä palkitsin itseni kisarupeamasta ja kävin syömässä lehtien paljon kirjoittamaa sisäfilettä Tampereen Astorissa. Täytyy nyt kyllä hieman hehkuttaa, että oli se härän sisäfile melko hyvän makuista kahden viikon pastaruokien jälkeen!
Perjantaina oli vuorossa pitkä hiihtolenkki, johon sisältyi hieman lajivoimaa tasurien muodossa. Hiihtelin alle reilun tunnin, jonka jälkeen siirryin tasuriosioon. Jo ensimmäisestä vedosta tajusin, että tämän tytön kroppa ei kyllä ole vielä palautunut. Tasuri muistutti ennemmin etanan möngerrystä kuin haettua räväkkää teknisesti hyvää tasatahtihiihtoa, joten tasuriosio lyheni ja keskityin vain huoltamaan kroppaani.
Kaikkien näiden päätelmien jälkeen päätökseni pitää väliviikonloppu kisoista on osoittautunut oikeaksi. Vaihtoehtoina olisi ollut Milanon maailmancup tai Vantaalla Suomen cup, mutta ratkaisuni tein jo Tourilla, sillä haluan olla hyvässä lyönnissä Otepään maailmancupissa, jossa varsinkin sprintti houkuttelee. Viime vuonna jo käyttöön otetun uuden sprinttiradan loppusuoralla todellakin mitataan kuka on vahvin tasatyöntäjä. Viimeiset 300 metriä latu nousee loivasti kohti maalia. Siinä mitataan taktinen pelisilmä ja vahvuus. Pitää osata ajoittaa loppukiri oikeaan aikaan, etteivät maitohapot iske liian koviksi ennen maaliviivaa.
Jalat kohti kattoa ja kroppaa pihveillä ruokkien odotan Otepäätä ja sen tuomia haasteita. Toivottavasti kisojen jälkeen voin todeta taas oppineeni jotain, kertomaan mikä meni hyvin ja ennen kaikkea sanoa nauttineeni pahanolontunteesta, joka muuttuu maaliviivan ylitettyä nautinnoksi.