- Oletan, että se on Romanian valtio, mutta tätä pitää kysyä ministeri Stubbilta, Pajunen toteaa.
Hän kertoo keskustelleensa kerjäläisavusta Romanian Suomen suurlähettilään Catalin Avramescun kanssa jo viime viikolla.
- Nämä henkilöt ovat suurelta osin Romanian kansalaisia ja oletan, että tämä henkilö toimii lähetystön piirissä. Silloin heillä on paremmat mahdollisuudet auttaa omia kansalaisiaan Suomessa.
Pajunen on tyytyväinen myös Suomen aktiivisempaan rooliin.
- Se on selkeä edistysaskel, että myös valtioneuvoston piirissä on asiaan tartuttu. Sitähän olemme koko ajan toivoneet. Kysymys on euroopanlaajuinen ja Suomen valtion pitää olla keskeinen toimija.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi tiistaina sopineensa kerjäläisavusta Romanian ulkoministerin Cristian Diaconescun kanssa. Yle Uutisten tietojen mukaan Romanian päätöksen taustalla on Helsingin romanityöryhmän pyyntö.
Helsingin kaupungilla on ollut vähän suoria yhteyksiä kerjäläisten kotiseuduille. Yhteyksiä ei ole syntynyt toivotulla tavalla Helsingin diakonissalaitoksen päiväkeskuksen Hirundon kautta.
Pelkästään pääkaupunkiseudulla on arviolta 300 romanikerjäläistä.