- Haluan olla mukana kehittämässä tätä meidän hyvää kansanpuoluetta. Aika on sopiva minulle myös perheen kannalta.

Anna-Maja Henriksson sanoi pitämässään tiedotustilaisuudessa, että hän olisi keskusteleva, kuunteleva ja puoluetta kehittävä puheenjohtaja.

- Haluan pitää hyvät yhteydet suomenkielisiin. Ja haluan, että voisin toimia sillanrakentajana. Me tarvitsemme yhteishenkeä tässä maassa, ja mitä paremmin me tulemme toimeen keskenämme, sitä parempi myös suomalaiselle yhteiskunnalle kaikenkaikkiaan, hän sanoi.

Henrissonin mukaan Rkp tarvitsee puheenjohtajan, joka saa ihmiset liikkeelle ja rakentamaan yhteiskuntaa . Hänen mukaansa tarvitaan hyviä kontakteja muihin puolueisiin.

- Hyvä pohja ja kontaktit ovat olemassa, Stefan Wallin on pitänyt siitä huolta. Hallitusvastuu meillä myös on.

Dragsvik opetti jotain

Henriksson toivoo, että kielikysymyskeskustelusta päästäisiin jo eroon.

- Jokainen toivoo, että palvelut toimisivat suomeksi ja ruotsiksi. Meillä on suurempiakin kysymyksiä eli miten taataan, ettei syrjäydytä, että saadaan nuorisotyöttömyys aisoihin tai lisää työpaikkoja jne.

Dragsvik-kysymys opetti, että pitäisi suoraan sanoa, miksi on tärkeää, että meillä on Draqsvik. Siksi, että myös ruotsinkieliset tytöt ja pojat voivat suorittaa asepalveluksen omalla äidikielellään, selventää Henriksson.

Tarvitaanko oma yksikkö sitä varten?

- Se on tähän mennessä ollut erittäin hyvä tapa hoitaa asia. Jos näin ei haluta, on kerrottava miksi ei.

Vastaehdokkaat tervetuloa

Henriksson toivottaa vastaehdokkaat tervetulleiksi. Hänen mukaansa vaalit tekevät aina hyvää puoluelle.

- Toivon, että saamme useita ehdokkaita.

Puolueväki päättää Kokkolassa kesäkuussa puheenjohtajasta. Olisiko nainen erilainen johtaja?

- Nainen ehkä johtaa eri tavalla. Ideologinen linja silti pitää. Itse olisin avoin joukkuepelaaja, ja haluaisin nähdä usean henkilön mukaan kansallisliikkeeseen. Haluan avoimen puolueen.

Miksi kannatus on nyt historiallisen alhaalla? Dragsvik-asia oli kyselyn alla pinnalla. Puolueen sisällä ollaan sitä mieltä, että aihepiirin käsittely on myös vahvistanut puoluetta.

Wallin ei välttämättä jatka ministerinä

Nykyinen puheenjohtaja ja puolustusministeri Stefan Wallin on ilmoittanut jättävänsä puheenjohtajuuden. Wallin on toiminut puolueen puheenjohtajana vuodesta 2006.

RKP:n sisällä on arveltu, että vallanvaihto sujuisi mutkattomaksi, kun Henriksson istuu jo valmiiksi hallituksessa, ja Wallinkin voisi näin jatkaa vielä ministerinä.

Henriksson ei kuitenkaan Wallinille ministeripostin jatkumista itsestäänselvänä lupaa.

- No se kysymys tullaan ratkaisemaan vähän myöhemmin. En sulje pois myöskään sitä, mutta se pitää katsoa, mikä tämä kokonaistilanne on, hän sanoi.

"Niin kauan pitää jatkaa kuin intoa riittää"

Luopuva Wallin sanoi sopineensa itsensä kanssa jo alunperin, että kuusi vuotta puheenjohtajuutta riittää. Henriksson ei vastaavaa sopimusta ole tehnyt.

- En ole sopinut itseni kanssa. Vaan kun lähtee tähän tehtävään, niin innolla lähtee. Ja sitten tietysti niin pitkään kuin se into riittää, niin pitkään ollaan mukana. Niin kauan kuin kenttäväki ja puolueväki haluaa, hän sanoi.

Henriksson on toisen kauden kansanedustaja Pietarsaaresta. Pietarsaaren kaupunginvaltuustossa hän on istunut vuodesta 1997 alkaen, puheenjohtajana hän oli vuodet 2009-2011.

Europarlamentaarikko Carl Haglund on luvannut kertoa mahdollisesta ehdokkuudestaan vielä tällä viikolla. Hänelle on kerätty tukilistaa siivittämään ehdokkuutta.