- Viimeksi sekä tekninen lautakunta että kunnanhallitus on hyväksynyt suunnitelmat yksimielisesti. Toivoisin, ettei Raaseporin pois jääminen ole muuttanut tilannetta paljon, arvioi uutta tilannetta Inkoon teknisen lautakunnan puheenjohtaja, RKP:n Kaj Karlstedt.

Raaseporin kunnanhallituksessa tuulipuisto jäi RKP:n jyrän alle. Inkoon RKP:ssa ei Karlstedin mukaan olla muodostumassa vastaavanlaista rintamaa tuulivoimapuistoa vastaan.

- Ei missään nimessä. Jos jotain uutta tulee esiin, ne ovat yksittäiset hallituksen tai lautakunnan jäseniä, joilla on mielipiteitä ja ajatuksia. Osittain nämä suunnitelmat ovat tietysti muuttuneet, joten siksi asia on hyvä käydä läpi uudelleen, hän sanoo.

Inkoon merituulipuiston 40 tuulivoimalan tuottama sähkö riittäisi kahden ja puolensadan tuhannen kerrostalokaksion tarpeisiin.