Kokoomuksen avoimuus raha-asioissa kummastuttaa Pohjois-Suomessa ilmestyvää
Kalevaa.Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen on ilmoittanut, että puolueelle käy keskustan ehdottama 5 000 euron raja puolueille annetun tuen julkistamisessa. Kokoomuksen avoimuuslinjassa on lehden mukaan kuitenkin yksi kysymysmerkki, eli puolueen nykyiset tuet. Puoluesihteeri Tujunen ja puheenjohtaja Jyrki Katainen ovat toistuvasti ilmoittaneet, että puolue ei halua julkistaa niitä taannehtivasti.
Kaleva toteaa, että puolueen pitäisi kyetä tunnustamaan tilanteen muuttuminen, sillä ennen hyväksytty tapa hoitaa asiat kulisseissa ei enää istu uuteen poliittiseen kulttuuriin. Lehden mielestä puolueen etu edellyttäisi nyt tietojen julkistamista, mutta puoluejohdon kommenteista päätellen lahjoittajien etu ei sitä edellytä. Lehti kysyykin, kumpi painaa enemmän. Kaleva toteaa, että mitä pidempään kokoomus ja SDP pitävät saamiaan tukia pimennossa, sitä oudommalta se alkaa näyttää.
Puolueet ylimielisiä
Puoluerahoitus ihmetyttää myös
Helsingin Sanomia. Lehden mukaan vastikään paljastunut tieto siitä, että kokoomus ei ollut toimittanut puolueen rahoitusta hoitavan yhtiön tilinpäätöstietoja kaupparekisteriin, kertoo siitä, millä vakavuudella puolueet rahoituksen läpinäkyvyysvaatimuksiin suhtautuvat. Lehti suomiikin puolueita ylimielisestä asenteesta, jolla rahoituksen avausvaatimukset on vaiennettu.
Helsingin Sanomat pitää esitettyä 5000 euron ilmoittamisrajaa korkeana. Se on lehden mielestä luultavasti kompromissi, joka takaa asian etenemisen ja yksityisyyden suojan ihmisille. Poliittinen järjestelmä on ajautunut Helsingin Sanomien mielestä siihen, että ihmisten usko poliitikkojen moraaliin horjuu.
Viritysosakauppa ojennukseen
Ilkkamielii kuriin mopojen viritysosakaupan. EU:n komissio haluaa, että mopot, moottoripyörät ja kevyet perävaunut pitäisi katsastaa vuosittain. Lehden mielestä EU voisi ennemmin puuttua mopojen viritysosakauppaan.
Nykyisen lainsäädännön mukaan viritetyllä mopolla saa ajaa pelloilla ja sorakuopilla, mutta ei tieliikenteessä. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen, lehti huomauttaa. Liikenne- ja viestintäministeriö perustelee lehden mukaan mopojen viritysosien myynnin sallimista sillä, että niitä voidaan käyttää muihin tarkoituksiin. Jos viritysosakauppa kiellettäisiin, myymälöiden hyllyiltä katoaisivat samalla esimerkiksi kilpailukäyttöön tarkoitettujen moottoripyörien viritysosat.
Ilkan mielestä ministeriön perustelu ontuu, sillä moottoripyörän virityskaasutinta ei voi asentaa mopoon ilman rajuja muutoksia. Lehden mukaan mopojen viritysosakaupan kieltäminen ei poistaisi ongelmaa täysin, vaan hillitsisi sitä ja ehkä vähentäisi mopo-onnettomuuksia.
Nuorten työttömyys ongelmallista
Savon Sanomathäpeää nuorten työttömyyttä. Lehden mukaan yhteiskunta on muuttunut viime vuosikymmeninä siihen suuntaan, että kaikki vaikeat asiat jätetään mielellään yhteiskunnan hoidettavaksi. Lehden mielestä olisi kohtuullista vaatia myös yrityksiä osallistumaan työttömyyden tappotalkoisiin, koska yhteiskunta tukee monin keinoin yrityksiä ja kouluttaa jatkuvasti yrityksille päteviä työntekijöitä.
Eläkeputkeen pannut työntekijät selviävät lehden mukaan varmasti jotenkin muutaman vuoden työttömyydestä. Lehti onkin huolissaan nuorisotyöttömyyden rajusta kasvusta, sillä Suomi tarvitsee tulevaisuudessa nuorta, osaavaa ja jaksavaa työvoimaa. Lehden mielestä on häpeäksi koko kansakunnalle, että tämän päivän nuoret ikäluokat jätetään näivettymään toimettomuuteen.