SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma vaati Uutispäivä Demarin haastattelussa Suomen hallitukselta kannanottoa Lipposen ehdokkuuden puolesta.

Ulkoministeri Alexander Stubb kertoi YLE Uutisille, että tällaista kannanottoa ei tällä hetkellä ole tulossa, mutta hänen mielestään Paavo Lipponen on "vakaumuksellinen eurooppalainen" ja "erinomainen ehdokas".

Ulkoministerin mielestä on ilman muuta selvää, että kun varteenotettavan suomalaisen ehdokkaan nimi tulee kansainväliseen keskusteluun, niin sitä ei lähdetä torppaamaan. Hallituksen piirissä ei ole ollut vielä mahdollisuutta keskustella tästä aiheesta.

Stubbin mielestä asia jää vielä nähtäväksi. Hän kehottaa odottamaan, että Lissabonin sopimus on astunut voimaan, minkä jälkeen ehdokaskysymykset ovat ajankohtaisempia. Stubb on sitä mieltä, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtajakysymys on arpapeliä, mutta Lipponen olisi erinomainen puheenjohtaja.

Lipposelle tullut kyselyitä ulkomailta

Paavo Lipponen myönsi keskiviikkona YLE Uutisille, että häneen on oltu yhteydessä asian tiimoilta. Hän ei paljasta yhteydenottajien nimiä, mutta kertoo kyselyiden tulleen ulkomailta.

Lipponen sanoo olevansa imarreltu, että hänen nimensä on esillä keskusteluissa. Hänen mielestään on kuitenkin ennenaikaista ottaa asiaan enempää kantaa.

- Seuraan keskustelua mielenkiinnolla. Enempää en voi sanoa asiasta, joka on täysin alkutekijöissään.

Lipponen muistuttaa, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan virkaa ei ole vielä edes olemassa. Hänen mukaansa keskustelu lähtee kehittymään vasta, kun Irlannin lokakuisen kansanäänestyksen tulos on selvillä.