Paikallinen puolueväki kokoustaa elokuun alussa evästääkseen keskustan puoluehallitukseen kuun puolivälissä matkaavaa piirin puheenjohtajaa Eero Ylitaloa. Päitä ei vaadita vadille, mutta aivan tyytyväisiä varsinkaan puoluesihteeri Jarmo Korhosen toimiin ei Peräpohjolassa olla.
- Kyllähän Korhosen olisi pitänyt avata koko paketti jo vuosi sitten. Kieltämättä tässä tuntee olonsa kiusalliseksi, kun puoluehallituksen jäsenenä uskoo olevansa puolueen keskiössä, mutta media ottaessaan yhteyttä tuntuukin tietävän enemmän. Puolueen tiedottamisesta ei voi kovin korkeaa arvosanaa antaa, Eero Ylitalo sanoo.
Eero Ylitalo kertoo saaneensa kentältä paljon yhteydenottoja, jotka antavat aihetta huoleen keskustan tulevaisuudesta.
- Merkillepantavaa on, että väki ei uhkaile puolueen jättämisellä tai toiseen puolueeseen siirtymisellä, vaan äänestämättä jättämisellä. Tämä taas ei vaikuta yksin Peräpohjolassa, vaan myös muualla maassa. Hävettävän alhainen äänestysaktiivisuus tulee vielä ennestäänkin laskemaan tämän seurauksena, Ylitalo harmittelee.