Mirja Vehkaperän mukaan keskustalaisissa joukoissa tarkastellaan jatkossa entistä tarkemmin koko puoluetta koskevia linjauksia. Hän arvioi että paljolti on kyse asioista, jotka eivät johdu pelkästään puoluesihteerin toiminnasta.

-Tässä on iso murros menossa puoluerahoituksen ja vaalirahoituksen sisällä kaikkinensa valtakunnassa, kaikkien puolueiden osalta. Puolueiden rahoitusta on syytä avata ja harjoittaa avoimempaa politiikkaa sen osalta. Kyllä tämä on koko puoluepoliittisen kentän asioiden lakaisun paikka tällä hetkellä, sanoo Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja.

Viimeaikaiset mielipidemittaukset eivät ole olleet Keskustan kannalta kaunista katseltavaa. Vehkaperän mukaan puolueessa onkin mietitty pitkään, miten valtakunnan politiikkaa harjoittavan pääministeripuolueen kannatus on laskusuunnassa.

- Kyllä meillä on itsellämme ryhdistäytymisen paikka edessä. Mielestäni me olemme pystyneet harjoittamaan hyvää politiikkaa, mutta siitä ei Keskusta ole irtopisteitä omaan laariinsa saanut. Siinä on varmasti meidän ministeriryhmällä ja tietysti meillä kansanedustajilla paljon tekemistä, että me saamme ne hyvät asiat, jotka tämänkin taantuman aikana ollaan saatu jalalle, ihmisten tietoisuuteen, sanoo Vehkaperä.

Sitä, miten kiivaana vellonut vaalirahoituskohu vaikuttaa pitkällä tähtäimellä Keskustan kannatukseen, on hänen mukaansa vaikea ennakoida.