Hullunkuriset perheet on nyt pelattu suomalaisten meppien kesken, tuumaa Aamulehti seurattuaan uusien parlamentaarikoiden järjestäytymistä.

”Timo Soini löysi itselleen sopivimmat änkyrät tiistaina” ja eilen ratkesi kristillisdemokraatti Sari Essayahin sijoittuminen parlamentin isoimpaan, EPP-ryhmään yhdessä kokoomusmeppien kanssa. Aamulehti ihmettelee, miksi Ville Itälä näki vaivaa yrittäessään estää Essayahin mukaantulon, kun kristillisdemokraatit ja kokoomus ovat aiemminkin sopeutuneet yhteiseloon. EPP:n johto on hyväksynyt Essayahin, mutta samalla sitouttanut kd:n mepin ryhmän tavoitteisiin, jotka Aamulehden arvion mukaan ovat selvästi eurohenkisemmät kuin kd:n.

”Vaalien mentyä kotimaassa ei enää oikein jakseta seurata, mitä EU-parlamentaarikot työpaikallaan sekoilevat. Syytä olisi. Eikö nimittäin ole jokseenkin tolkutonta, että jotkut äänestäjät saavat yli kolme viikkoa vaalien jälkeen vasta tietää, mitä aatetta he oikeasti äänestivät?”

Suomenmaa iloitsee Anneli Jäätteenmäen valinnasta liberaaliryhmä ALDE:n varapuheenjohtajaksi, mutta ihmettelee pääkirjoituksessaan Timo Soinin liittymistä pieneen EU-kriittiseen ryhmään. Erityisesti lehti kummastelee Soinin perustelua eli sitä, että hän saa ryhmäkurin häiritsemättä olla mitä mieltä haluaa.

”Kaikki muutkin tämän ryhmän jäsenet ovat milloin mitäkin mieltä. Jos europarlamentissa ei pysty liittoutumaan ja yhteistyöhön eri puolueryhmien kesken, vähäisillekin vaikutusmahdollisuuksille voi sanoa hyvästit.”

Tshekin puheenjohtajuus yhtä kompastelua

Unionin vetovastuu siirtyi eilen Ruotsille, eikä Keskisuomalainen peittele tyytyväisyyttään. Taaksejäänyt Tshekin puheenjohtajuus ei lehdeltä juuri kiitosta saa. Se oli ”alituista kompastelua, jota leimasivat maan poliittisten johtajien joskus varomattomat ja toisinaan tarkoituksellisen provokatiiviset lausunnot, tarpeettomat huippukokoukset sekä unionin työtehon lasku, kun valmisteltavia asioita kierrätettiin Prahan kautta.”

Ruotsin niskaan kaatuu talouskriisi, työttömyys ja uuden ilmastosopimuksen valmistelu. Ruotsin tilannetta helpottaa se, että maalla on aiempaa kokemusta puheenjohtajuudesta ja lisäksi ”rakentava asennoituminen unioniin on aivan toista luokkaa kuin tshekeillä”.

Tshekin puheenjohtajuus vain korosti Keskisuomalaisen mukaan EU:n heikkoa kohtaa eli jatkuvuuden puutetta. ”EU on talouden jättiläisenäkin yhä politiikan kääpiö, jonka kahdesti vuodessa vaihtuva puheenjohtajuus herättää Kiinan ja Venäjän kaltaisissa neuvottelukumppaneissa lähes huvittunutta hämmennystä.”

Kuka maksaa maksukortit ?

Uusista maksukorteista aavistuksen huolestuneena kirjoittaa Turun Sanomat . Euroalueella otetaan käyttöön nykyiset luottokortit korvaava maksukortti Sepa. Uusilla korteilla voi nostaa käteistä missä päin Eurooppaa tahansa ja hyvää on sekin, että ulkomaille suoritetusta maksusta ei tarvitse pulittaa sen enempää kuin kotimaahankaan maksetusta.

”Uudistuksen ongelma ovat korkeat kustannukset, jotka vanhaa perinnettä noudattaen halutaan sälyttää asiakkaille.” Turun Sanomat kirjoittaa, että korttien käytön suomalaisille aiheuttamat menot lähes nelinkertaistuvat 90 miljoonaan euroon.

” Kaupan liitto arvelee, että kohoavat kustannukset peritään takaisin joko asiakkailta kerättävillä maksuilla tai kulut kuitataan nostamalla tuotteiden hintoja. Vaikka kortin käyttömahdollisuudet monipuolistuvat, ei uudistuksen rahoittaja voi olla pelkästään kuluttaja. Jos pankki tai kauppa tällaista uudistusta kaipaa, niiden tulee myös olla valmiita jakamaan kustannuksia.”