Essayahin mukaan EPP on parlamentin suurin ja vaikutusvaltaisin ryhmä, jossa mahdollisuudet vaikuttaa ovat kaikkein parhaimmat.

Hän uskoo pystyvänsä keskittymään myös itselleen tärkeisiin teemoihin, kuten talouden ja työelämän asioihin.

- Kaikkien suomalaisten meppien tulisi myös katsoa tärkeiden kansallisten kysymysten, kuten maatalouden edyllytysten turvaamisen perään. Tärkeää olisivat myös elintarviketurvallisuuteen ja kuluttajansuojaan liittyvät seikat.

Essayah on hakemassa sisämarkkinoihin ja kuluttajansuojaan liittyviin valiokuntiin.

Varmuus toimintaedellytyksistä

Päätöstä ryhmävalinnasta odoteltiin jo tiistaina.

- Päätös kesti, koska haluttiin varmistua siitä, että meillä on omien vaaliohjelmien ja periaatteiden mukainen toimintamahdollisuus ryhmässä. EPP-ryhmässä on tapahtunut hajaantumista ja sääntöuudistuksia, niin katsotttiin, että on tärkeätä neuvotella perinpohjaisesti. Näin tiedetään, että tässä uudessa tilanteessa toimintaedellytykset ovat olemassa koko kaudelle.

Suomen Kristillisdemokraattien tavoitteena on perustaa EPP-ryhmän sisälle oma kristillisdemokraattien delegaatio.