Vihreä populismi askarruttaa
Suomenmaata. Vihreiden veteraanivaikuttajat Heidi Hautala ja Satu Hassi vaativat viime viikolla eduskunnan hajottamista ja ennenaikaisten vaalien järjestämistä puolueiden vaalirahoituskohun takia.
Lehden mielestä ehdotus on populismia räikeimmillään. Suomenmaa kysyykin, miksi veteraanivaikuttajat tekivät näin omituisen ehdotuksen. Halusivatko Hautala ja Hassi osoittaa vihreiden uudelle puheenjohtajalle Anni Sinnemäelle kaapin paikan? Hän on juuri aloittanut ministerinä ja uudet vaalit merkitsisivät automaattisesti nykyisen hallituksen hajoamista, lehti toteaa.
Suomenmaa pohtii myös, onko vihreiden piirissä yleistä pakokauhua vastuusta. Vaikka työttömyyden nousu ei ole työministerin syy, hän joutuu vastaamaan siitä ensimmäisenä kansan silmissä, Suomenmaa arvioi. Lehti aprikoi lopulta, että ehkä kyse on vain vihreiden euroedustajien turhautumisesta. Heidän olemassa oloaan kun ei kotimaassa juuri muisteta.
Vihreää peliä
Vihreän pelin politiikka mietityttää myös
Keskisuomalaisenpääkirjoitustoimituksen esimiestä Lasse Kangasta. Kangas kirjoittaa Nimellä-kolumnissaan, että poliitikoilla on taipumusta sopulikäyttäytymiseen. Se merkitsee Kankaan mukaan poliitikkojen julkisen keskustelun luisumista kilpailuksi siitä, kuka laukoo räväkimmät kannanotot.
Ajankohtaista kisaa johtavat Lasse Kankaan mielestä vihreiden EU-parlamentaarikot Satu Hassi ja Heidi Hautala. Samanaikaisesti kun Anni Sinnemäki otti harteilleen työministerin urakan, vaativat Hassi ja Hautala ennenaikaisia eduskuntavaaleja. Lasse Kankaan mielestä Hassi ja Hautala ovat kokeneita poliitikkoja, joten ääripopulismi on tarkkaan harkittua.
Kankaan mukaan vihreät mepit laskevat, että heidän puolueellaan on nyt mahdollisuus hyötyä vaalirahajupakasta. Satu Hassi ja Heidi Hautala antoivat lausunnoillaan syötin vihreiden oikeusministeri Tuija Braxille, joka lupasi, että puoluerahoitusta koskeva lainsäädäntö uudistetaan täysin. Lasse Kankaan mielestä jääkin nähtäväksi, miten Sinnemäki pärjää vihreiden konkaripoliitikkojen kanssa.
Ruotsi EU:n ruorissa
Uutispäivä Demaripohtii Ruotsin EU-puheenjohtajuutta. Tshekin EU-puheenjohtajuus päättyi eilen ja tänään unionin ruorissa on Ruotsi. Lehden mukaan Ruotsin-kauteen kohdistuu suuria odotuksia ja vähiten naapurimaan onnistumista ei odoteta Suomessa.
Lehden mukaan vielä EU-jäsenyytemme alkuaikoina näytti siltä, että pohjoismaisesta taustasta huolimatta mailla riitti turhankin paljon erottavia tekijöitä EU-politiikassa. Sittemmin Ruotsi valitsi maalle muutenkin usein luonteenomaisen opettajan roolin unionissa. Uutispäivä Demarin mukaan hieman ylimielinenkin viisastelu poikkesi omasta tyylistämme. Suomi pyrki Paavo Lipposen johdolla kaikkiin päätöksiä tekeviin pöytiin. Rahaliittoon Suomea ei tarvinnut paljon houkutella, mutta Ruotsi uskoi selviävänsä paremmin itsenäisenä tässäkin suhteessa, lehti muistelee.
Uutispäivä Demari sanoo, että Ruotsin puheenjohtajuus osuu hyvin vaikeaan ajankohtaan. Siksi toiveissa kannattaa pitää pientä rajaa, vaikka kukaan ei uskokaan Ruotsin vievän unionia eteenpäin Tshekkiä huonommin.
Sormenjälkipasseilla rikollisuutta vastaan
Savon Sanomattutkailee sormenjälkipasseja, joita ryhdyttiin myöntämään tämän viikon alussa. Passien turvamekanismien lisääminen on lehden mielestä tärkeätä, sillä passi on kansainvälisesti tärkein matkustusasiakirja.
Lehden mukaan tietosuojaviranomaiset pitävät sormenjälkirekistereitä arveluttavina ihmisten yksityisyyden ja liikkumisen vapauden kannalta. Savon Sanomat ymmärtää tietosuojaihmisten näkemyksiä, mutta muistuttaa, että kansainvälistä rikollisuutta vastaan on taisteltava parhain mahdollisin asein.