Brax ehdottaa jopa, että kaikki lapsiin kohdistuvien rikosten rangaistukset kovenisivat. Tätä varten on oikeusministeriössä nimitetty työryhmä.
Lakimuutos on laitettu valmisteluun jo huhtikuussa, ennen Itä-Suomen hovioikeuden torstaista raiskausjuttupäätöstä. Siinä hovioikeus lievensi alaikäisen raiskauksesta tuomitun, vuonna 1954 syntyneen miehen tuomiota kahden ja puolen vuoden vankeudesta kymmenen kuukauden ehdolliseksi vankeudeksi.
Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että käytetty väkivalta oli lievää ja että uhri oli jo lähellä 16 vuoden ikää.
Suomen ja Ruotsin minimirangaistuksissa huimia eroja
Törkeiden seksuaalirikosten vähimmäisrangaistukset ovat Suomessa ainakin puolta pienempiä kuin Ruotsissa. Törkeistä raiskauksista keskimääräinen tuomio oli Ruotsissa 70 kuukautta vankeutta vuonna 2007, kun Suomessa se oli 35,5 kuukautta. Minimirangaistus törkeästä tekomuodosta on Ruotsissa 48 kuukautta ja Suomessa 24 kuukautta vankeutta.
Oikeusministeri Braxin mukaan erojen taustat tulee selvittää kunnolla ennen kuin minimirangaistuksen nostoon voidaan lähteä.
-Tunnusmerkistöerojen takia Suomen ja Ruotsin rangaistuksia ei voi suoraan verrata. Minimien nosto ei ole mikään lonkalta heitettävä juttu, Brax sanoo.