Maatiloilla on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota kustannustehokkuuteen.

Tuuloslaisen maanviljelijän Janne Näsin mielestä maidontuottajahinnan alennus ei ole katastrofi, vaikka tuokin loven tilallisen kukkaroon. Näsi muistuttaa, että samaan aikaan tuottajahintojen laskun kanssa ovat myös kustannukset laskeneet.

Radio Hämeen uutiset kertoi eilen ministeri Sirkka-Liisa Anttilan pitävän huolestuttavana tuottajahintojen laskua. Anttila hakisi ratkaisua maatilojen yhteistoiminnan lisäämisestä. Maanviljelijä Janne Näsi kannattaa ministeri Anttilan ajatusta.

-Yhteistyötä tehdään nykypäivänä jo hyvin paljon. On yhteisiä koneita, yhteisurakointia ja muutakin. Tottakai sen lisääminen edelleenkin on kannatettavaa. Sitä kautta todella merkittäviä säästöjä konekustannuspuolelle. Kustannustehokkuuteen on kiinnitettävä huomioita niin kuin missä tahansa yrityksessä, tiivistää Näsi.

Valio ei aio laskea maidon kuluttajahintaa, vaikka tuottajahinnat putoavat heinäkuun alussa.