Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsenet, satakuntalaiskansanedustajat Reijo Kallio (sd.) ja Juha Korkeaoja (kesk.) puolustivat Suomen energiaratkaisuja EN:n parlamentaarisen yleiskokouksen ydinvoimaa koskevassa keskustelussa.
Molemmat kansanedustajat muistuttivat, että monipuolista ja hajautettua energiantuotantoa pidetään yleisesti parhaana vaihtoehtona ja että myös Suomi on valinnut tämän tien.
- Ilmastonmuutosta torjutaan sillä teknologialla, jota meillä on käytettävissä nyt, samaan aikaan kun kehitetään uusia. Ainoa keino vähentää hiilidioksidipäästöjä tällä hetkellä on ydinvoima ja uusiutuvat energianlähteet, Korkeaoja totesi.
Molemmat kertoivat myös, että uusiutuvan energian osuus on Suomessa jo nyt maailman kärkitasoa ja että sitä aiotaan vielä nostaa.
"Turvallista energiaa"
Korkeaoja kommentoi puheessaan eurooppalaisessa keskustelussa esitettyjä väitteitä, joiden mukaan Olkiluodon ydinvoimalatyömaan ongelmat olisivat merkki ydinvoiman yleisestä epäluotettavuudesta.
- Olkiluodon voimalaprojektin viivästymisestä ei voi vetää sellaista johtopäätöstä, että ydinenergia olisi epätaloudellista tai vanhentunutta ja siksi vaihtoehtona hylättävä. Kun Olkiluodon uusi reaktori valmistuu, se on maailman modernein ja turvallisin ydinvoimala, Korkeaoja sanoi.
- Myös suomalaisissa ydinvoimaloissa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus kallioperään on asiantuntijoiden ja tutkimusten mukaan turvallista, Kallio totesi.