Linjaustaan kokoomusjohtaja perusteli sillä, etteivät rahoittajat ole etukäteen tienneet nimiensä tulevan julki.

Vanhanen pitää selitystä ontuvana. Keskusta oli itse yhteydessä rahoittajiinsa ennen kuin julkisti viime viikolla kaikki puolueelle yli 5 000 euroa antaneet lahjoittajat. Saman neuvon pääministeri antaa kokoomukselle.

- Kyllä ne lahjoittajat siihen suostuvat. Siitä vaan, Vanhanen rohkaisee.

Vanhanen toivoo myös, että SDP julkistaisi vihdoin oman rahoituksensa. Pääministerin mukaan demarit ovat saaneet mittavia tukia.

- SDP:n tilinpäätöksessä on erittäin isoja varainhankinnan eriä, jotka olisi reilua julkistaa, Vanhanen vaatii.

Vanhanen näkisi mielellään, että Kuntien eläkevakuutuksen lisäksi myös muut eläkeyhtiöt kertoisivat poliittisista kytkennöistään.

- Jos eläkeyhtiöillä on kerrottavaa puolueiden rahoittamisesta, olisi hyvä että se kerrottaisiin avoimesti. Silloin ei pääse syntymään mystiikkaa, Vanhanen sanoo.