Jokivarren kalastusyhdistykset pitävät tilannetta hälyttävänä, sillä jokiin on noussut tänä kesänä huomattavasti vähemmäm lohia kuin vuosi sitten.

Jokivarren kalastusyhdistysten mukaan Simojokeen on tähän mennessä noussut 400 lohta eli alle puolet viime vuoden määrästä. Tornionjoen lohisaalis on ollut vain kolmannes viimevuotisesta.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila sanoo, että saamiensa tietojen mukaan lohennousu on noin viikon myöhässä. - Lohta on nousemassa reilusti. Lopullisen tiedon saamme, kun laskurit ovat laskeneet nousukalat.

Anttila kehottaa odottamaan lohennousua vielä viikon verran. Anttilan mukaan lohenpyynnin aloituksen siirtäminen viikolla täksi kesäksi antaa arvokalalle mahdollisuuden nousta kutujokiinsa.

Suomen Kalastusmatkailuyrittäjät, Tornio-Muoniojokiseura ja Lapin Vapaa-ajankalastajat esittivät keskiviikkona huolensa luonnonlohitilanteesta maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle. Samalla ne luovuttivat aloitteen Suomen uudesta lohistrategiasta. Yhdistysten mielestä strategian tulisi huomioida nykyistä paremmin jokikalastuksen merkitys.

Jokivartiset yhdistykset ovat lohen tilasta päinvastaista mieltä kuin ammattikalastajat, jotka ovat jokivarren yhdistysten mukaan lobanneet merialueen pyyntirajoitusten poistamiseksi.

Koko Itämeren kattava näkökulma

- Strategian laatiminen on ajankohtaista nyt, kun Suomessa on aloitettu kalastuslain uudistustyö ja Euroopan komissio valmistelee uutta Itämeren lohien hoitosuunnitelmaa, sanoo Tornio-Muoniojokiseuran puheenjohtaja Kalervo Aska.

- Meidän tavoitteemme kytkeytyy hyvin paljon siihen, että kysymystä katsottaisiin koko Itämeren alueen laajuisesti ja Suomi olisi siinä osana, Aska sanoo.

- Vapaa-ajan kalastuksen ja urheilukalastuksen merkitystä tulisi painottaa entistä enemmän, koska se on tällä hetkellä jo noin kymmenen kertaa merkittävämpää kuin lohen elintarvikekalastus, Aska painottaa.