Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoi YLEn Päivän kasvo -ohjelmassa keskiviikkona, että ei epäile, etteikö pääministeri Matti Vanhanen jatkaisi keskustapuolueen johtajana kesän 2010 puoluekokouksen jälkeen.
Pekkarinen piti epätodennäköisenä sitä, etteikö Vanhanen jatkaisi. Elinkeinoministeri ei kuitenkaan itse ole missään tilanteessa kiinnostunut tehtävästä, jos Vanhanen ei jostain syystä kuitenkaan jatkaisi. Hänen mielestään Vanhanen on edelleen uskottava puolueen puheenjohtaja.
Pekkarisen mielestä pääministeri Vanhasella oli erittäin haasteellinen asema puolueen johtajana ennen viime eduskuntavaaleja. Pekkarinen uskoo, että pääministeri Vanhanen on saattanut saada vaalirahoitukseen liittyviä asioita tiedoksi vasta viime aikoina, kuten Vanhanen sanoo.
Elinkeinoministeri Pekkarinen uskoo Vanhasen tehneen parhaansa ja vertaa pääministerin asennetta kilpaurheilijan asenteeseen.
- Vanhanen on toiminut kuten urheilija, tehnyt parhaansa ja katsonut mihin se riittää, kuvaili Pekkarinen Vanhasen tilannetta.
Pekkarinen: Biopolttoaineita lisättävä
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen väläyttää uutta lakia biopolttoaineiden osuuden lisäämiseksi Suomessa. Hänen mukaansa polttonesteiden jakelijat voitaisiin lailla pakottaa lisäämään merkittävästi biopolttoainetta fossiilisiin polttoaineisiin.
Ministeri Pekkarinen sanoi YLEn Päivän Kasvo -ohjelmassa käynnistävänsä lainsäädäntötyön, jolla biopolttoaineen osuus Suomessa nostettaisiin 15-20 prosenttiin vuonna 2020. EU:n määräysten mukaan biopolttoaineen osuus kaikessa jakelussa pitäisi olla tuolloin vain kymmenen prosenttia.