Maidon tuottajahinnan alennus tuo ison loven maitotilallisten tuloihin. Valio laskee maidontuottajille maksettavaa tuottajahintaa ensi kuun alusta 4 ja puoli senttiä litralta.

Edellisen kerran hintaa laskettiin keväällä. Valion mukaan se joutuu laskemaan hintoja jo toistamiseen tänä vuonna maitotuotteiden halpatuonnin vuoksi.

Pudotuksen jälkeen tuottaja saa maitolitralta keskimäärin 36 senttiä. Forssalainen Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila pitää tilannetta huolestuttavana.

- Hätä on nyt tämän päivän. Meillä on seuraava kokous elokuussa, jolloin palaamme taas asiaan. Käymme läpi mitkä ovat kustannusten puolella mahdollisuudet karsia ja mikä on tulo- ja kehitystiede. Tiedän että nämä toteutuneet leikkaukset tarkoittaa 20 000 tulomenetystä tilalle ja se on iso lovi. Yhteistoiminta on ehkä sellainen mistä säästöjä löytyy eniten, jolloin yksikköä kohti syntyvä kustannus on pienempi, Anttila toteaa.