Selvimmin äänestyksessä repesivät valtuuston suurimman puolueen keskustan rivit. Seitsemän keskustan valtuutettua oli rakentamisen puolella, viisi vastaan.
Myös demareiden ja vasemmistoliiton ryhmien sisällä oltiin asiasta kahta mieltä. Kaikki rakentamista vastustavat olivat allekirjoittaneet päätöksestä jätetyn eriävän mielipiteen.
Puolustajien perusteluissa suurimman painon saivat mahdollisen rakentamisen tuomat työpaikat ja kaivatut verotulot. Vastustajien mieliä kaihersivat ympäristökysymykset ja varsinkin edelleen avoinna oleva ydinjätteen loppusijoitus.
Esityksen jättää puoltamatta ydinvoimalan rakentamista Karsikkoniemeen teki keskustan Minna Simoska. Hän sai tukea ajatuksilleen lopulta kokoomusta lukuunottamatta kaikista valtuustoryhmistä ja erityisen vahvasti naisilta. Lopputulos ei silti ollut Simoskalle yllätys.
- Kyllä se oli odotettavissa. Kun näitä kantoja on tässä pitkin matkaa kuunnellut, niin odotin toki, että kahdeksan ihmistä voisi olla tämän esitykseni takana, mutta seitsemään se nyt jäi.
Ydinvoimaa matkailupitäjään
Simoska kertoo olleensa vastustavalla kannalla koko ajan.
- Minulla on aluesuunnittelutaustaa ja olen metsänhoitaja koulutukseltani. Tiedän, että tuolla metsissä on sitä vihreää kultaa, jota voi hyödyntää muullakin tavoin kuin paperiteollisuudessa. Simon kunnassakin on paljon tätä materiaalia, joten toivoisin, että lähdettäisiin kehittämään tätä energiapuolta jo vähän muulla tavalla hajautetusti, eikä vain keskittämällä ydinvoimaloihin.
Ydinvoimalan huolisi Simoon siis valtaosa nykypäättäjistä, jotka edustavat varsin kattavasti eri ammattialoja. Simon valtuuston laajaa yrittäjäkuntaa edustaa muun muassa matkailuyrittäjä, kokoomuksen Ari Hiltula, joka on jo pitkään ollut ydinvoimalarakentamisen kannattaja.
Miten sitten ydinvoimalamyönteisyys istuu luonnonläheisen lohipitäjän imagoa omassakin liiketoiminnassaan hyödyntävän yrittäjän pirtaan?
- Siinä on tietenkin ristiriitaisia ajatuksia. Paljon piti tehdä tutkimustyötä, ennen kuin itse uskalsin ottaa kantaa asiaan. Toisaalta matkailullisessa mielessä erityisesti yksi hyvä vertailukohde on Ranska, joka on maailman suurin matkailumaa. Tällä hetkellä siellä käy eniten matkailijoita, ja samassa maassa on lukematon määrä erilaisia ydinvoimaloita, Hiltula pohtii.
Kunnanjohtaja Esko Tavia oli päätökseen odotetusti tyytyväinen.
- Valtioneuvosto on meidän kantaa kysynyt ja me olemme vastanneet kyllä. Nyt joko ydinenergialain mukaan valtioneuvosto päättää asiasta tai jos Fennovoima saa luvan, niin sitten yhtiö ratkaisee sen. Me teemme kaiken voitavamme olosuhteiden markkinoimiseksi ja saatamme kaavat kuntoon.
Ydinvoimalarakentamisen puolesta äänestivät:
Pentti Lahdenperä (kok.), Eero Halttu (vas.), Helvi Hamari (vas.), Ari Hiltula (kok.), Esko Huttula (kesk.), Lea Kantola (vas.), Seppo Lämsä (vas.), Sauli Martimo (kesk.), Juha Marttila (kesk.), Lauri Niskala (kesk.), Reijo Nurmela (kesk.), Marika Repo (kesk.), Markku Tervonen (kesk.), Marko Veittikoski (kesk.).
Esitystä vastaan äänestivät:
Raija Kylätie (sd.), Tarja Leskinen (kesk.), Pertti Mäcklin (vas.), Päivi Ruotsalainen (kesk.), Pekka Ruuskanen (kesk.), Minna Simoska (kesk.), Lauri Vakkala (kesk.).