Perinteisesti poromiehiä on pidetty keskustalaisina henkeen ja vereen. Syynä siihen on ollut se, että poronhoitajien edunvalvontajärjestön Paliskuntain yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan pallilla on yleensä istunut keskustalainen poliitikko. Kaikkiaan seitsemästä puheenjohtajasta neljä on ollut keskustalaisia kansanedustajia.
Nykyinen puheenjohtaja Jukka Knuuti uskoo, että puheenjohtajan pesti on tuonut aeimmin kannatusta poliitikoille.
- Se on ollut helppo yrittää hankkia ääniä edustamaltaan taholta ja todennäköisesti poromiehistä on siihen aikaan suuri osa äänestänyt Keskustaa. Lähtökohta on varmaan ollut parempi, jos on edustanut Lapissa noin viittä tuhatta toimijaa kuin se, että on edustanut pelkästään itseään, Knuuti sanoo.
Nykyinen puheenjohtaja on "pelkkä" poromies
Tällä hetkellä Paliskuntain yhdistyksen hallitusta johtaa poromies ja poroisäntä Kemijärveltä. Jukka Knuuti sanoo, että häntä politiikka ei kiinnosta ja yhdistyksen hallituksen toiminnassa nykyisin puoluepolitiikalla ei ole merkitystä.
- Asiat käsitellään asioina, Knuuti toteaa.
Jukka Knuuti harmittelee, että maan pääministeri, keskustalainen Matti Vanhanen paimentaa lappilaisia ja myös poromiehiä Soklin kaivoshankkeen puolelle. Esimerkiksi Kemin-Sompion paliskunnassa Soklia on vastustettu. Poronhoitajien edunvalvontaelimen Paliskuntain yhdistyksen kanta myötäilee paliskunnan näkemystä.
- Tässä on jostain syystä myös poromiehet leimattu asian kampittajiksi. Tosiasiat ei sieltä kuitenkaan ole kadonneet mihinkään. Jos kaksi paliskuntaa kokee hankkeen heidän elinkeinolleen vahingolliseksi, niin ei se asia siitä miksikään muutu. Kyllä meidän mielestä se viisaus on tässä tapauksessa siellä paikallisissa poromiehissä, Knuuti painottaa.
Paliskuntain yhdistys hoitaa yhteiskuntasuhteita
Paliskuntain yhdistys on maamme poronhoitajien edunvalvoja. Yhdistyksen tehtävänä on johtaa Suomen porotaloutta, toimia paliskuntien yhdyssiteenä ja hoitaa porotalouden suhteita valtioon ja muuhun yhteiskuntaan.
Paliskuntain yhdistyksessä asiat päätetään vuosikokouksessa eli poroparlamentissa, jossa kaikilla paliskunnilla on edustajansa. Paliskuntain yhdistystä johtavat hallitus ja toiminnanjohtaja.