Tarkastusvaliokunta pyysi viime perjantaina valtioneuvostolta selvitystä alueellistamiseen liittyvistä ongelmista kesäkuun 5. päivään mennessä. Valiokunnan hampaissa ovat erityisesti alueellistamisen taloudelliset vaikutukset ja vaikutukset henkilöstöön. Alueellistamisen nykytilaa selviteltiin keskiviikkona valtiovarainministeriön seminaarissa Helsingissä.
- Kaikesta kritiikistä pitää ottaa oppia ja sen takia valiokunta tätä kritiikkiä esittääkin. Ja hallituksen pitää pystyä siihen vastaamaan, Vanhanen sanoo.
Hallituksen tavoitteena on yhä siirtää 4 000 - 8 000 työpaikkaa pääkaupunkiseudulta maakuntiin vuoteen 2015 mennessä.
- Se on vaikeampaa, koska niiden ensimmäisen neljän tuhannen työpaikan alueellistaminen on ollut helpompaa. Loppuosassa tulee varmastikin olemaan enemmän vaikeuksia, pääministeri myöntää.
Arvostelu ei vaikuta hallitukseen
Vanhasen mukaan hallitus tulee olemaan asiassa hyvin määrätietoinen.
- Siellä on nyt noin tuhat työpaikkaa selvityksen alla. Hallituksen pitää olla määrätietoinen, sillä ilman riittävää määrätietoisuutta nämä työpaikat eivät siirry.
Vanhasen mukaan hallitus ei alistu siihen, että ainoa suunta, johon työpaikat siirtyvät on pohjoisesta etelään. Vanhanen sanoo, että valtiolla on vastuu siitä, että maata kehitetään tasapuolisesti.
Vanhasen mukaan hallituksen vauhtiin ei vaikuta alueellistamistoimien lisääntynyt arvostelu. Arvostelua tulee hänen mielestään lähinnä pääkaupunkiseudulta, mutta kaikki maakunnat toivovat alueellistamiskohteita.
- Täällä Helsingissä on kritiikkiä mutta eihän Helsinki muodosta kuin kymmenen prosenttia koko maasta. Tämä on koko maan eikä vain yhden paikkakunnan asia, korostaa Vanhanen.
8 000 työpaikan siirto epärealistista
Tähän mennessä liki kymmenen vuotta kestäneen alueellistamishankkeen aikana pääkaupunkiseudulta on siirretty maakuntiin 3 600 valtionhallinnon tehtävää.
Ministeriöiden jo suunnittelemilla toimilla päästään hallituksen tavoitteen alarajan, 4 000 työpaikan yli. Tämän lisäksi ministeriöiden on tehtävä arviot siitä, millaisia toimia tarvittaisiin 8 000 työpaikan siirton yltämiseen. Ne on kirjattava syyskuussa valmistuvaan alueellistamisen kokonaissuunnitelmaan.
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) pitää 8 000 työpaikan siirtoa maakuntiin epärealistisena tavoitteena. Hän uskoo, että lopullinen määrä sijoittuu 4 000 ja 8 000 välille.
Kiviniemen mukaan alueellistamista jatketaan samoista lähtökohdista kuin tähänkin asti eli valtion säästö- ja tuottavuustavoitteet huomioon ottaen ja ilman lisärahoitusta. Pääministerin arviot siitä, että valtion työpaikkoja ei välttämättä tarvitse vähentää sovitussa aikataulussa, jos siitä on apua alueellistamiselle, ovat Kiviniemelle uusi asia eikä hän halua vielä ottaa niihin kantaa.
Alueellistamistoimia ei nyt haluta jarruttaa sillä valtionhallinnon työntekijöitä jää lähivuosina runsaasti eläkkelle. Eläköitymisen tarjoamat mahdollisuudet työpaikkasiirroissa kannattaa Vanhasen mielestä käyttää hyväksi.