Pohjoismaiden sosiaali- ja terveysministerit pääsivät asiasta kompromissiin perjantaina Kööpenhaminassa.
Sopu tarkoittaa sitä, ettei Ruotsi ainakaan toistaiseksi lähde kehittämään yksin omaa rokotetuotantoa.
Ruotsi kertoi tiistaina, että se aikoo perustaa maahan uuden rokotetehtaan valtion ja yksityisen yrityksen yhteistyönä. Pohjoismaat olivat aiemmin sopineet selvittävänsä rokoteyhteistyötä.
Tanskan terveysministeri Lars Lökke Rasmussen piti yllättävänä, että ruotsalaiset yhtäkkiä vetivät hautusta oman ehdotuksen. Hän arveli, että taustalla on pyrkimys ajaa läpi ruotsalainen ratkaisu.
Nyt Pohjoismaiset ministerit sopivat, että Ruotsi ryhtyy selvittämään mallia, jossa rokotetuotanto tapahtuisi valiton ja yksityisen yrityksen yhteistyönä. Tanska taas selvittää mallia, jossa tuotannosta vastaisi valtio.
Suomi tyytyväinen kompromissiin Suomi on sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän mukaan tyytyväinen kompromissiin. Suomi kannattaa pohjoismaista rokoteyhteistyötä. Kumpaankaan esillä olleeseen tuotantomalliin Suomi ei ole ottanut vielä kantaa, koska kustannukset ovat olleet niin avoimia. Hyssälän mukaan auki on myös se, millä aikataululla niissä olisi mahdollista saada rokotteet käyttöön. Rokotteen mahdollisia tuotantopaikkoja ei Hyssälän mukaan ole vielä lainkaan käsitelty. Ruotsissa on ollut halukkuutta rakentaa rokotetehdas sinne. Hy6ssälä arvioi, että Ruotsissa on tsunamin jälkeen kovat sisäpoliittiset paineet näyttää, että siellä hoidetaan kansalaisten asioita. Ministerit kokoontuvat käsittelemään asiaa jälleen maaliskuussa. Jos rokotetehdas perustetaan, siltä on saatavissa rokotetta vasta vuodesta 2011 lähtien. Tehtaan perustamiskustannukset ovat miljardin euron luokkaa. SVT, STT