Vanhasen mukaan olisi toivottavaa, että Venäjä olisi itse aloitteellinen nyt, kun EU:ssa mietitään, miten yhteistyötä jatketaan.
Vanhanen kertoo kannustaneensa itse Venäjän pääministeriä useaan kertaan siihen, että Venäjä tekisi aloitteita sellaisesta uudesta yhteistyön alueesta, jonka se kokisi tärkeäksi.
Baltian maat toivovat puolestaan Suomelta, ettei työvoiman liikkuvuudelle asetettua parin vuoden siirtymäaikaa jatkettaisi sen päättyessä keväällä. Vanhasen mukaan asiasta ei ole keskusteltu hallitustasolla, mutta hänen mukaansa siirtymäajan päättyminen on aika lailla itsestäänselvä asia.
Pohjoismaiden ja Baltian pääministerit keskustelivat Venäjä-yhteistyöstä Reykjavikissa maanantai-iltana.