Keskustan kannatus laski Rovaniemen ylimääräisissä kuntavaaleissa 3,7 prosenttiyksikköä viime vuoden vaaleihin verrattuna. Vaalit pidettiin, koska Rovaniemi ja Rovaniemen maalaiskunta yhdistyvät vuodenvaihteessa.
Keskusta sai 37,9 prosenttia äänistä ja 29 paikkaa 75 valtuustopaikasta.
Vaalivoittaja oli kokoomus, joka sai äänistä 18,6 prosenttia ja 13 paikkaa. Kokoomus nosti kannatustaan vuoden takaisesta kaksi prosenttiyksikköä. Sosiaalidemokraatit saivat 18,4 prosenttia äänistä.
Ylimääräisten kunnallisvaalien äänestysprosentti oli 56,2 prosenttia.
Lokakuun alussa TV-uutisten suuntaa-antavassa selvityksessä kävi ilmi, että myös keskustan presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen tuki näyttää rakoilevan puolueen vahvoilla kannatusalueilla Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Alueilla 40 prosenttia keskustalaisista kertoi tukevansa presidentti Tarja Halosta.
Helsingin Sanomien syyskuun alussa tehdyssä kyselyssä joka kolmas keskustalainen sanoi äänestävänsä Halosta myös presidentinvaalien toisella kierroksella, vaikka vastassa olisi Vanhanen.
STT,