Ratkaisut löydetään budjettiriihessä, eikä hallitus natise teiden eikä ratojen vuoksi, Vanhanen sanoo. Hänen mukaansa nyt etsitään kaikkia osapuolia ja valtiontalouden kurinalaisuutta palvelevaa mallia. Niin sanotun väylätyörynmän esitykset olivat hänen mukaansa "aika mittavia".
- Olen korostanut, että ne toteutetaan rahavarojen puitteissa. Aikataulu määräytyy rahan riittävyyden perusteella, vaikka kaikki ovat tarpeellisia ja kiireellisiä hankkeita.
Vanhanen puhui Lappeenrannassa keskustan ministerien ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan yhteisessä kokoontumisessa.
Hän huomautti, että etteivät hallituspuolueiden eduskuntaryhmätkään ole vielä puuttuneet budjettiesitykseen. Halitusryhmien puheenjohtajillakin on ensimmäinen neuvottelu kesätauon jälkeen vasta torstaina.
Heinäluoma: Valtionyhtiörahat teihin Sosiaalidemokraattien puheejohtajan Eero Heinäluoman mielestä valtionyhtiöiden myynistä saatavia tuloja pitäisi käyttää entistä enemmän liikenneväyliin. Heinäluoma sanoi Ylen tv-uutisille, että hanke olisi perusteltu Suomen pitkien etäisyyksien takia ja parantaisi kilpailukykyä. - Suomi on suuri maa. Yhtä hyvin ihmisten kuin yritystenkin kannalta on tärkeää, että meillä on hyvät liikenneyhteydet, Heinäluoma totesi. Uusia myyntipäätöksiä ei kuitenkaan vain liikennehankkeiden rahoittamiseksi pitäisi tehdä, hän huomautti. Heinäluomakin sanoo jo mielivänsä tiekiistassa sovintolinjalle. Valtionyhtiöiden myyntituloja on tähän mennessä ohjattu valtion velanmaksun ohella tutkimus- ja tuotekehitykseen. Valtion osakesalkusta on pelkästään tänä vuonna myyty omistuksia jo yli miljardin euron edestä. Pääkaupunkiseudun johtajat patistavat Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajat patistavat puolestaan valtiota pitämään liikennepoliittisesta aiesopimuksesta kiinni. Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja YTV sekä liikenne- ja viestintäministeriö sopivat vuonna 2003 yksityiskohtaisista kehitystoimista vuoteen 2007 mennessä. Kiireimpinä hankkeina johtajat pitävät Kehä I:tä, säteittäisten pääväylien pikaparannuksia ja Ilmalan varikkalueen perusparannusta. Valtiovarainministeriö poisti monta pääkaupunkiseudulle tärkeää liikennehanketta valtion budjettiehdotuksesta.