Hallitus päättää yksikön sijoittamispaikasta ennen syksyllä eduskunnalle annettavaa tiedonantoa. Sijoituspaikka valitaan KTM:n sekä valtiovarainministeriön välillä.

Valtioneuvoston kanslia ei ole kiinnostunut yksiköstä.

- Omistajaohjauksen keskittämisestä päätetään laajemmin valtion omistajapolitiikan yhteydessä. Samalla otetaan vakavasti harkittavaksi uuden yksikön poliittisen johtovastuun antaminen toiselle ministerille jääviysongelmien välttämiseksi, Pekkarinen sanoi.

Jos yksikkö päätyy KTM:öön, on Pekkarisen mielestä välttämätöntä että omistajapolitiikasta vastaamaan nimitetään toinen ministeri. Tarve eturistiriitojen välttämiseen pätee myös valtiovarainministeriöön.

Valtiolla on osakeomistuksia 50 merkittävässä yhtiössä. Niistä 31 on valtionyhtiöitä, joissa valtiolla on enemmistö ja 19 osakkuusyhtiöitä.

Puolet julkisista palveluista kilpailuun Kauppa- ja teollisuusministeriö kertoo lisäksi päättäneensä periaatteessa julkisten hankintojen kilpailuttamisrajoista. Palvelukaupan avaamiseen liittyvästä päätöksestä on löytynyt eturyhmien tukema ratkaisu. Noin puolet julkisista palveluhankinnoista tulee hallituksen suunnittelemien hankerajojen mukaan kilpailtavaksi. Yli 15 000 euron arvoiset palveluhankinnat on vastaisuudessa kilpailutettava. STT, YLE24