Vanhasen johtama hallitus nauttii silti yhä suurta suosiota. Esimerkiksi Paavo Lipposen (sd.) hallitusten oli tyydyttävä alle 40 prosentin kannatuslukuihin. Eniten uskoaan Vanhasen hallitukseen ovat menettäneet SDP:n tukijat: puoli vuotta sitten heistä 63 prosenttia oli tyytyväisiä hallituksen toimintaan, nyt enää alle puolet. Keskustaa kannattavista sen sijaan 69 prosenttia on edelleen tyytyväisiä hallitukseen. Suurimman oppositiopuolueen kokoomuksen tukijoista lähes yhtä usea kuin SDP:n kannattajista on tyytyväisiä hallituksen suoritukseen. Tyytyväisten osuus on silti lievässä laskussa. Vasemmistoliiton tukijoista taas 54 prosenttia ilmoittaa olevansa tyytyväisiä hallituksen työskentelyyn, kun vielä puoli vuotta sitten vastaava osuus oli vain 26 prosenttia. Vihreiden keskuudessa hallituksen suosio on laskenut edelliseen mittaukseen nähden kymmenen prosenttiyksikköä 32 prosenttiin. Kaiken kaikkiaan oppositiopuolueiden kannattajista 39 prosenttia on tyytyväisiä hallitukseen ja 19 prosenttia puolestaan tyytymättömiä. Hallituspuolueiden tukijoiden joukossa tyytyväisten osuus on puolestaan 57 prosenttia, kun vielä puoli vuotta sitten luku oli 11 prosenttiyksikköä suurempi. Tyytyväisyys hallitukseen on myös jossain määrin sukupuolisidonnaista. Miehistä tyytyväisiä on 53 prosenttia, naisista puolestaan vain 39 prosenttia. Kalevan Suomen Gallupilla 8. - 16. maaliskuuta teettämään mielipidekyselyyn vastasi noin tuhat yli 18-vuotiasta suomalaista.