Presidentti Halonen puhui lauantaina ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen-osaston vuosikokouksessa Espoossa.
Puheessaan hän vakuutti, että hän on kertonut Venäjän presidentille Vladimir Putinille huolensa Tshetshenian tilanteesta ja aikoo muistuttaa asiasta vastedeskin.
Halonen sanoi pitävänsä Tshetshenian sotaa ja ihmisoikeustilannetta Venäjän yleisen kehityksen kannalta todella vakavana asiana. Halosen mukaan presidentti Putin on luonut Venäjälle järjestystä. Tshetshenia saattaa kuitenkin olla uhka sille, miten Venäjä muuttuu ja uhka myös Putinin politiikalle, Halonen analysoi.
- Vastuu terrorismin aiheuttamista ihmisoikeusloukkauksista saattaa osittain olla valtiolla, joka laiminlyö väestönsä suojaamisen tai omilla toimillaan ruokkii terrorismia. Mutta on myös voitava sanoa, että myös terroristit loukkaavat uhriensa ihmisoikeuksia - olkoonkin, etteivät terroristiryhmät ole ihmisoikeussopimusten osapuoli, Halonen sanoi.
Hän arvioi puheessaan lisäksi, että ihmisoikeuksien edistäminen maailmassa on varsin suurten haasteiden edessä ja harmitteli, että kaikki valtiot eivät kannata monenkeskistä sopimista.