Vanhanen totesi maanantaina Ylen Aamu-TV:n haastattelussa, että kokonaiskuvan saaminen katastrofista kangerteli aluksi meillä ja muualla.

Arvioinnin tavoitteena olisikin hänen mukaansa auttaa löytämään sellaisia etenkin kansainvälisiä ratkaisuja, jotka nopeuttaisivat tilannekuvan muodostamista.

Pääministerin mukaan hallitus tulee antamaan eduskunnalle ilmoituksen, jossa annetaan yleiskuva tapahtuneesta. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta kuulee pääministeri Vanhasta ja ulkoministeri Erkki Tuomiojaa kokouksessaan tammikuun 13. päivänä.

Vanhanen totesi haastattelussa myös, että viranomaiset eivät ole toistaiseksi tehneet päätöksiä siitä, milloin ja missä järjestyksessä katastrofin suomalaisten kuolonuhrien ruumiita ryhdytään kuljettamaan kriisialueelta kotimaahan.

Hänen mukaansa omaisiaan menettäneet suomalaiset tarvitsevat nyt lähimmäisten tukea. Vanhasen mielestä lähimmäisverkon tehtävänä on pyrkiä tunnistamaan avun tarvetta kunkin kohdalla.

Vanhanen: Lentokaluston torjuminen tutkittava

Vanhanen sanoi keskiviikkona Ylen Radiouutisten haastattelussa, että myös ylimääräisen lentokaluston tarjoamisen torjuminen on selvitettävä.

Valtiosihteeri Risto Volanen on ilmoittanut, että valtiovallan mielestä Finnairin lisäkapasiteetti riitti suomalaismatkailijoiden evakuointiin.

Volanen sanoo, että evakuointia oli harjoiteltu ja suunniteltu etukäteen. Hänen mukaansa lähtökohtana oli myös se, että Finnairilla on lakisääteinen velvollisuus auttaa tämänkaltaisessa kriisitilanteessa.

Air Finlandin toimitusjohtaja Mika Helenius totesi keskiviikon Iltalehdessä, että ulkoministeriölle tarjottiin viime viikon maanantaista lähtien ylimääräistä kalustoa evakuointilentoihin, mutta apua ei pidetty tarpeellisena. Ulkoministeriön koordinoimat evakuointilennot hoiti Finnair.