Keskustaliberaali Mesic saa toiselle kierrokselle vastaansa Kroatiaa hallitsevia konservatiiveja edustavan naispuolisen varapääministerin Jadranka Kosorin, joka sai 20 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä.

Molemmat ehdokkaat ovat maan EU-jäsenyyden kannalla. Vaalien toinen kierros pidetään tammikuun 16. päivä.

Mesic on sanavalmis ja rennosti käyttäytyvä herrasmies, mikä on tuonut hänelle laajan kannatuksen. Hän on tosin myös puoltanut sotarikoksista syytettyjen henkilöiden viemistä Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen, mikä on syönyt hänen kannatustaan joidenkin kroatialaisten ja sotaveteraanien parissa.

Mesic on muuttanut maata demokraattiseen suuntaan itsenäistymisen aikana presidentiinä toimineen autoritäärisen Franjo Tudjmanin jäljiltä. Mesiciä luonnehditaan liberaaliksi uudistajaksi. Hänen tukenaan on vasemmistolaisia ja keskustalaisia puolueita. Mesic itse oli sitoutumaton.

Toisen kierroksen vastaehdokas, entinen journalisti Jadranka Kosor toimii varapääministerinä vastuullaan perhe- ja sotaveteraaniasiat. Hänellä ei katsota olevan niin suurta kansansuosiota tai vahvaa persoonallisuutta, jota voitto edellyttäisi.

13 ehdokkaasta kolmanneksi selviytyi yhdysvaltalaismielinen suurliikemies Boris Miksic, joka sai 17,8 prosenttia äänistä.

Kroatian presidentin virka on suurelti seremoniallinen, mutta hänellä on kuitenkin sananvaltaa ulko-, turvallisuus- sekä puolustuspolitiikassa. Presidentti valvoo myös maan liittymishanketta Euroopan unioniin. Hankkeen on suunniteltu toteutuvan 2009.