Yritykset muodostaa uusi hallitus itsenäisyyspuolue Ålands framtidin kanssa eivät Nordlundin näkemyksen mukaan johtaneet riittävän vakaaseen tulokseen.
Epäluottamusesityksen ensimmäinen allekirjoittaja Lasse Wiklöf (sd.) sanoi, että maakuntahallitus on ymmärtänyt, että se saa väistyä, eikä ole mitään järkeä käydä epäluottamuskeskustelua ja kasvattaa taakkaa.
Maakuntapäivien puhemies Viveka Eriksson (lib.) keskustelee puolueryhmien kanssa ja nimittää ehdokkaan uudeksi maakuntaneuvokseksi, joka kokoaa maakuntahallituksen.
Aikaa uuden maakuntahallituksen kokoaminen vienee pari viikkoa.
Ahvenanmaan hallituskriisi alkoi 19. marraskuuta. Silloin koko oppositio esitti hallitukselle epäluottamusta. Samalla liberaalit ilmoittivat jättävänsä maakuntahallituksen.
Tämän jälkeen Nordlundin maakuntahallituksella ei ollut enää enemmistöä. Sillä oli tukenaan enää keskusta, vapaamieliset ja sitoutumattomat, joilla on maakuntapäivillä 14 edustajaa.
Opposition mukaan maakuntahallitus oli epäonnistunut suurissa kysymyksissä. Lisäksi se arvosteli hallitusta jo tehtyjen päätösten perumisesta ja heikosta johtajuudesta.