Rovaniemen maalaiskunnan keskustan kunnallisjärjestö ja valtuutetut ovat tyytymättömiä nykyisen kunnanhallituksen poukkoilevaan toimintaan. Kunnallisjärjestön johtokunta ja valtuutetut päättivät tiistaisessa kokouksessaan vaihtaa hallituksen nykyisen puheenjohtajan Riku Tapion Ari Ruotsalaiseen.
Kun neljä vuotta sitten Riku Tapio ja Ari Ruotsalainen saivat saman kannatuksen vastaavassa luottamuspaikkojen jakokokouksessa ja arpa ratkaisi Tapiolle puheenjohtajuuden, oli tilanne nyt toinen. Ruotsalainen päihitti Tapion selvästi äänin 18-14.
Kunnallisjärjestön johtokunta ja valtuustoryhmä halusivat näin ilmaista, että keskustan hallitusryhmä ei ole kunnioittanut, kuten demokratian pelisääntöihin pitäisi kuulua, yhteisiä linjauksia.
Kun valtuustoryhmä oli esittänyt esimerkiksi kunnansihteerin viran kelpoisuusehtojen väljentämistä niin, että nykyinen kunnansihteeri olisi voinut hakea virkaa, hallituksen keskustalaiset jäsenet tyrmäsi asian.
Tapion linjalle vähemmistö
Riku Tapion vetämää linjaa on tukenut hallituksessa neljä keskustalaista edustajaa. Nyt heistä yksi ei ollut enää käytettävissä ja kaksi jäi äänestyksessä hallituksen ulkopuolelle. Tapio itse ja yksi hänen linjalaisensa jatkavat hallituksessa, nyt keskustan ryhmän vähemmistönä.
Hallitukseen valittiin 12 ehdokkaasta Ari Ruotsalaisen lisäksi Tuula Mäntymäki, Veli Saarijärvi, Juhani Inkeröinen, Paula Pallari, Seija Karvo ja Riku Tapio.
Valtuuston puheenjohtajaksi kokous nimesi yksimielisesti Pekka Narkauksen. Keskusta saa valtuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan paikan. Siitä jouduttiin äänestämään; vastakkain olivat Paula Pallari ja Matti Keskiniva. Keskiniva voitti äänin 19-15.
Kokouksessa hyvä henki
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Matti Keskiniva haluaa korostaa, että äänestyksistä huolimatta eilisessä, neljän tunnin kokouksessa oli hyvä henki. 34 edustajaa valitsi toista sataa kuntalaista erilaisiin luottamustehtäviin.
Keskustan kunnallisjärjestö vahvistaa valinnat 14.12. pidettävässä kokouksessaan.