Kääriäinen sanoo Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa, että on suhtauduttava vakavasti siihenkin mahdollisuuteen, että Suomeen palaa sotilaita Afrikasta sinkkiarkuissa.
Hänen mukaansa EU-joukot eivät ole hyökkäysjoukkoja, vaan kriisinhallintajoukkoja, joille pitää määrätä tarkat voimankäytön säännöt.
-Pitää näyttää voimaa, ettei tarvitse käyttää voimaa, Kääriäinen sanoo.
Kääriäisen mukaan eduskunta voi kaataa yksittäisen EU-joukkojen operaation, jos on kyse Suomelle elintärkeistä, kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä.
TV-uutisten marraskuisen selvityksen mukaan suurin osa kansanedustajista haluaa, että eduskunta päättää suomalaisten lähettämisestä EU:n nopean toiminnan joukkojen operaatioihin.
Suomi mukana kahdessa joukossa EU-maat ovat sopineet kolmentoista nopean toiminnan taistelujoukon perustamisesta. Suomi osallistuu kahteen taistelujoukkoon. Ensimmäinen niistä luodaan Saksan ja Hollannin kanssa. Sen on määrä olla toimintakunnossa vuonna 2007. Toinen joukko perustetaan Ruotsin ja Norjan kanssa ja sen on tarkoitus olla toimintavalmis vuonna 2008. EU-maiden puolustusministerit ovat lisäksi hyväksyneet tavoitteen, että ensimmäiset joukot ovat toimintavalmiudessa ensi vuonna. Taistelujoukoissa on kussakin 1 500 sotilasta. Joukkojen on tarkoitus olla siirrettävissä kohteeseensa enintään 15 päivän kuluessa.
Enemmistö EU-maista osallistuu nopean toiminnan joukkojen perustamiseen.