Ilkan haastatteleman Jäätteenmäen mukaan Suomen nykyinen linja EU:n rakenneyhteistyössä ja turvatakuissa on oikea ja ainoa mahdollinen.

Jäätteenmäki sanoo myös, ettei ole kuullut EU-parlamentissa Suomen EU-politiikkaa koskevaa arvostelua. Hänen mielestään keskustelu Suomessa on ollut jälkijättöistä.

Eikka Kosonen: Suomi on mukana kaikessa tärkeässä

Suomi on mukana kaikessa tärkeässä, mitä Euroopan unionissa tällä hetkellä tapahtuu, sanoo Suomen EU-suurlähettiläs. Hänen mukaansa Suomi ei ole pudonnut pois mistään EU:n ytimestä.

STT:n haastattelema Kosonen sanoo, ettei EU:ssa ole tällä hetkellä toimintaa, jossa Suomi ei olisi mukana.

Kun EU laajeni vappuna, arvioitiin että 25 jäsenmaan sisälle syntyy käytännön syistäkin pienempiä ryhmiä, jotka tiivistävät yhteistyötään jättäen muut kiertämään ulkokehää.

Kososen mielestä tällaisia kuppikuntia ei ole kuitenkaan syntynyt: esimerkiksi pari viikkoa sitten perustettuihin taistelujoukkoihin halusivat tulla mukaan kaikki maat Maltaa lukuun ottamatta.

Kosonen katsoo, ettei Suomen EU-peruslinja ole muuttunut jäsenyysvuosien aikana, vaikka linjan muuttamisesta on nykyistä hallitusta on syytettykin. Hänen mukaansa Suomi haluaa yhä toimia unionin ja oman edun kannalta rakentavasti.

Suurlähettiläs Kosonen sanoo, että Suomella asioita, joista pidetään tiukasti kiinni: luonnonolosuhteet, maantieteellinen sijainti ja harvaanasutut alueet.

- Olemme vaatineet, että nämä otetaan huomioon, ja ne onkin saatu mukaan perustuslakiin, Kosonen sanoo.