Turkulainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Annika Saarikko kertoi päätöksestään Varsinais-Suomen Keskustan piirikokouksessa Salossa.

Saarikon mielestä keskustan pitää erottautua entistä vahvemmin muista puolueista, ja tavoitella voittoa seuraavissa kunnallisvaaleissa.

Saarikko sanoo panostaneensa varapuheenjohtajan tehtävässä keskustan jäsenistön roolin vahvistamiseen.

- Haluan jatkossakin korostaa sukupolvien välisen vuoropuhelun merkitystä Keskustassa. Jakolinjoja ja eriseuraisuutta ei puolueessa tarvita, ei myöskään maaseudun ja kaupungin välille, hän sanoo.