Ratkaisu, jonka mukaan Lappeenrantaan jätettäisiin vain kaksi lukiota, ei saa tällä hetkellä kannatusta yhdestäkään valtuustoryhmästä.
Suurimmat valtuustoryhmät keskusta ja SDP säilyttäisivät kaikki lukiot: Kimpisen, Lyseon, Lauritsalan, sekä myös Joutsenon lukion. Lukioiden vähentämistä vastustavat myös Perussuomalaiset.
Vihreät eivät ole vielä lopullista kantaansa päättäneet, mutta olisivat joka tapauksessa kolmen tai neljän lukion kannalla. Yhtenäistä kantaa ei löydy myöskään Sitoutumaton kansalaisliike Myöltä, mutta ainakaan kahden lukion malli ei saa kannatusta. Kristillisdemokraatit ovat kallistumassa kolmen lukion ratkaisuun.
Valtuuston ainut Vasemmistoliiton jäsen Jaakko Kokko ei ehtinyt asiaa kommentoida. Joka tapauksessa valtuuston 76 jäsenestä enemmistö, ainakin 43, on jo nyt neljän lukion kannalla.
Kokoomus: Lauritsala lakkautetaan
Myös kolmanneksi suurin valtuustoryhmä kokoomus on kallistunut kahden lukion mallin sijasta kolmen lukion malliin, jolloin lakkautettavana lukiona olisi Lauritsalan lukio ja säilytettävänä Joutsenon lukio.
- Joutsenon syrjäseudulla asuvien koulupäivät saattaisivat muodostua turhan pitkiksi, jos lukio sieltä lakkautetaan. Toinen syy on poliittinen realismi: Mahdollisuus siihen, että kaikkien valtuustoryhmien kanssa päästäisi kahden lukion ratkaisuun, on aika olematon, perustelee valtuustoryhmän puheenjohtaja Joonas Grönlund.
- Jos muut ryhmät ovat sitä mieltä, että neljä lukiota säilytetään, niin haluaisin kyllä kuulla, miten opetuksen laatu säilytetään entisellään ilman että rakennuksiin sitoutuvaa rahaa saadaan opetuskäyttöön, Grönlund heittää.
"Säästöt haettava muualta"
- Säästöä haetaan sitten muilla ratkaisuilla, kuten Pontuksen koulun rakentamisella 1 - 6-luokille. Moraalisesti on kunnioitettava myös kuntaliitosta, siinäkin on maininta Joutsenon lukion säilyttämisestä, perustelee SDP:n valtuustoryhmän jäsen Veikko Malinen.
- Tässä on vähän muita asioita jäänyt lukioasian varjoon. Ei lapsia ja nuoria voi maksumiehiksi laittaa. 90-luvun taantumasta voivat kaikki ottaa opiksi, miten asioita silloin hoidettiin, sanoo puolestaan keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouni Kemppi.
Virkamiesten laatimassa kouluverkon uudistusta koskevassa selvityksessä muun muassa suositellaan lukioiden määrän vähentämistä kahteen. Selvityksessä arvioidaan, että pelkästään käyttökustannuksissa hintalappujen ero kahden ja neljän lukion välillä on yli 700 000 euroa per vuosi.
- Virkamiesten ykkösesitys, kahden lukion malli, on ääripää. Kaikissa vaihtoehdoissa tehdään säästöjä. Lähtökohta siitä, että kaikki tehtäisiin talouden ehdoilla, ei toimi, sanoo SDP:n Malinen.
- Tämä on vasta suuntaa-antava päätös. Pääasia, että lukiokeskusteluun saadaan joku piste. Sitten katsotaan, mikä se hintalappu tulee olemaan, huomauttaa Kemppi.
Päätöksenteon lukioasiassa on määrä edetä kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 16.4. Asiaa on tosin aiemminkin lykätty.