Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan liikkuvaa poliisia ei välttämättä tarvitse lopettaa, mutta tulevaisuudessa se voisi olla osa uusia poliisilaitoksia. Niissä voisi esimerkiksi olla entistä vahvempi liikenneturvallisuudesta vastaava yksikkö.
Paatero perustelee muutosta nykylailla ja toimintojen järkeistämisellä
- Laki sanoo, että paikallispoliisin ja liikkuvan poliisin toimenkuva liikennevalvonnassa on täysin samanlainen. Kaksi yksikköä tekee suureksi osaksi samaa työtä. Uskoisin, että jatkossa tällainen rakenne ei ole järkevä, Paatero lausuu.
Myös sisäministeri Päivi Räsänen muistuttaa, ettei liikkuvan poliisin asema itsenäisenä yksikkönä ole tulevaisuudessa varma.
- Se ei todellakaan ole varmaa. Kaikki on nyt pöydällä. Yksiköiden määrä tulee vähenemään. Mikä se vähenemä on ja mihin se kohdistuu, se selviää muutaman kuukauden sisällä, sisäministeri Päivi Räsänen toteaa.
Ennen päätöksiä Räsänen aikoo kuunnella asiaa pohtivaa työryhmää.
KRP:n tehtäviin muutoksia, Supo pysyy entisellään
Keskusrikospoliisin nykyinen toimenkuva on poliisiylijohtajan mukaan hyvin samanlainen myös tulevaisuudessa.
- Jos meillä on yhä vahvemmat poliisilaitokset, niin yksittäisten rikosten tutkinta siirtyy yhä enemmän poliisilaitoksille. Keskusrikospoliisi ehkä keskittyy laajoihin kansainvälistä rikollisuutta ja rikollisuusilmiöitä paljastavaan toimintaan, Paatero jatkaa.
Käytännössä osa KRP:n nyt hoitamien tutkintojen kaltaisista jutuista siirtyisi poliisilaitoksille.
Suojelupoliisin ja keskusrikospoliisin yhdistämistä Paatero ei näe tarpeellisena eikä hyvänä asiana.
- Suojelupoliisi tarvitsee tietynlaista itsenäisyyttä, jotta sillä olisi kansainvälistä luottamusta, poliisiylijohtaja Mikko Paatero toteaa Yle uutisten haastattelussa.