Sosialidemokraattien entinen puheenjohtaja katsoo, että EU-johtajien perjantaisen kokouksen uutisanti jäi vähäiseksi. Hän nimittää kokousta Euroopan parempiosaisten klubiksi. Lipposen mielestä konservatiiveillä ei näytä olevan minkäänlaista visiota Euroopan tulevaisuudesta.

Lipponen nimittelee konservatiiveja Euroopan rangaistuskomppaniaksi, joiden ainoa ohjenuora on talouskurin lisääminen. Osansa saa myös valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.), jota Lipponen kutsuu rangaistuskomppanian johtajaksi.

Paavo Lipponen on poliittisessa tilannekatsauksessaan huolissaan myös Suomen henkisestä ja älyllisestä ilmapiiristä. Oman osansa sanan säilästä saavat tahot, jotka haluavat maan eristäytyvän. Epäselväksi jää, onko sivallus suunnattu maahanmuuttokriittisille perussuomalaisille.

Lipponen on myös huolestunut kritiikistä, jota on esitetty ruotsinkielen opetuksen tarpeellisuutta kohtaan. Lipponen katsoo, että jatkuva kiistely ruotsinkielen ympärillä voi luoda suuria ongelmia maalle.

Hänen mielestään erityisesti keskusta leikki tulella ruotsinkielisiä koskevissa asioissa. Esimerkkinä Lipponen käyttää puolueen menettelyä Kokkola-kysymyksessä.

Keskusta halusi siirtää vahvasti ruotsinkielisen Keski-Pohjanmaan Pohjois-Pohjanmaan aluehallinnon osaksi, mutta oikeuskansleri piti sitä perustuslain vastaisena ruotsinkielisten palvelujen takia.

Lipponen ei usko, että pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) on luovuttanut asiassa, vaan asiaan vielä varmasti palataan.