Keskustan kynnyskysymys vaalien jälkeen on, ettei perusturvasta ja lapsiperheiden etuuksista leikata.

Kiviniemi tarjoaa leikkausten vastapainoksi yhteiskuntasopimusta, joka synnyttäisi noin 200 000 uutta työpaikkaa.

Varsinaisia uusia avauksia kampanja-avauksessa ei tehty, sillä puolue on julkistanut vero- ja perhepoliittiset linjauksensa jo aiemmin.

Kiviniemen mukaan veroja on maltillisesti korotettava palveluiden turvaamiseksi.

- Myös suurituloiset saadaan mukaan lamatalkoisiin pääomien verotusta kiristämällä. Osinkoja on verotettava progressiivisesti, Kiviniemi sanoi.

Keskustan linjausta hän perusteli sanomalla, että osinkotulojen voimakas kasvu on tuloerojen kasvun taustalla.

- Arvonlisäveroa meidän pitää korottaa siksi, että voimme turvata palveluiden ja etuuksien rahoituksen. Pienituloisille tärkeitä ruuan ja lääkkeiden arvonlisäveroa emme korota. Keskusta ei myöskään korota energiaveroja nyt päätetystä, keskustan puheenjohtaja selvitti.

Hän lisäsi, että työnteon verotusta ei pidä kiristää.

- Sitä ei ole myöskään varaa keventää, Kivieniemi jatkoi.