Uudistus nousi jälleen esiin kun eduskunnalta pyydetään lupaa uuden hätäkeskustietojärjestelmän hankintaan. Runsaan 31 miljoonan euron rahoitus sovitaan lopullisesti kuluvan vuoden ensimmäisessä lisäbudjetissa. Vasemmistoliitto esittää, että eduskunta keskeyttäisi uudistuksen. Vasemmistoliiton mielestä kymmeniä miljoonia euroja maksavan hätäkeskusuudistuksen tulokset ovat kyseenalaisia.
Sosiaalidemokraatit puolestaan vaativat, että hallituksen tulisi arvioida nopeasti hätäkeskusuudistuksen toimivuus ja säilyttää nykyiset hätäkeskukset. Sosiaalidemokraatit haluaisivat hallitukselta ensi tilassa selvityksen siitä, miten eri turvallisuusviranomaisten tietojärjestelmät sopivat yhteen.
Katainen: ei syytä avata
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ei halua palata jo kertaalleen päätettyyn hätäkeskusuudistukseen. Katainen sanoi YLE Satakunnan haastattelussa, että hätäkeskusten työntekijöille on annettava työrauha, eikä asiaa ole enää syytä avata.
Uusi hätäkeskusjärjestelmä aiotaan hankkia vuosien 2011-2015 aikana. Se on tarkoitus ottaa käyttöön yhdistyvissä hätäkeskuksissa vuoden 2015 loppuun mennessä.
Uutta tietojärjestelmää käyttävät Hätäkeskuslaitoksen lisäksi myös poliisi, pelastusviranomaiset ja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö. Hätäkeskusten määrä vähenee uudistuksen myötä 15:stä seitsemään.