Nykyiset kansanedustajat

Keskusta

Anne Kalmari

Lauri Oinonen

Aila Paloniemi

Mauri Pekkarinen

SDP

Reijo Laitinen (luopumassa)

Tuula Peltonen

Susanna Huovinen

Kokoomus

Henna Virkkunen

Kristillisdemokraatit

Toimi Kankaanniemi

Vasemmistoliitto

Matti Kangas (luopumassa)

Keski-Suomen vaalipiiri

10 kansanedustajaa

Äänioikeutettuja noin 219 600 (vuonna 2007)

Laskennallinen äänikynnys 9,1 (vuonna 2007)

Äänestysprosentti viime vaaleissa 67,3

Keskusta on Keski-Suomen perinteinen valtapuolue ja näyttää säilyttävän asemansa alueen suurimpana. Puolue on Keskisuomalainen-lehden julkaiseman mielipidemittauksen mukaan kuitenkin roimassa alamäessä.

Keskustalaiset ovat tottuneet saamaan vaalipiirissä joka kolmannen äänen, mutta tällä kertaa joka neljännenkin äänen haaliminen tekee tiukkaa. Alkuperäisenä tavoitteena oli viisi edustajanpaikkaa, mutta nyt uhkaa pudotus nykyisestä neljästä kolmeen. Keskustan pitkä hallitustaival ei näytä ainakaan hyödyttäneen puoluetta, vaikka kestoministeri Mauri Pekkarinen onkin edelleen suosittu hahmo Keski-Suomessa.

Keskustalaisten kilpajuoksu Arkadianmäelle on äärimmäisen tiukka sillä kaikki piirin keskustaedustajat hakevat kansalta uutta valtakirjaa. Vanhojen lisäksi tyrkyllä on nousevia ehdokkaita, kuten muuramelainen palvelutalon johtaja Pauliina Takala ja kehonrakentajanakin mainetta niittänyt jämsäläinen Voitto Suosaari. Jos äänestäjät syttyvät kovasta kamppailusta, mahdollisuus nykyisten neljän paikan säilyttämiseen kasvaa.

SDP ja perussuomalaiset tasoissa

Keskisuomalaisen mielipidetiedustelu näyttäisi sekä perussuomalaisille että SDP:lle kahta paikkaa. SDP olisi näin menettämässä yhden nykyisistä paikoistaan. SDP:n asemaa tukaloittaa se, että ay-ääniä perinteisesti kerännyt Reijo Laitinen luopuu eduskunnasta. Hänen tilalleen yrittää muiden muassa uutta paluuta tekevä Kalevi Olin.

Kovassa nousussa olevat perussuomalaiset olisivat kiilaamassa Keski-Suomessa kolmen kärkeen ohi kokoomuksen. Käytännössä kahden paikan haaliminen tekee tiukkaa, sillä perussuomalaisten ehdokkaat ovat valtakunnallisesti tuiki tuntemattomia.

Keihäänkärkenä häärii seitsemänkymppinen entinen demari Kauko Tuupainen, joka sanoo tavoittelevansa paria kolmea tuhatta ääntä. Puolue tarvitsee Keski-Suomessa yhtäkin paikkaa varten kymmenisen tuhatta ääntä ja noin seitsemän prosentin ääniosuuden, joten Tuupaisen lisäksi muidenkin pitää kerätä roppakaupalla ääniä.

Kokoomuksella nimekkäitä ehdokkaita

Kokoomus yrittää kaikin keinoin saada itselleen toisen edustajan. Listalle on saatu tunnettuja nimiä ja pari valtakunnantason julkkistakin. Opetusministeri Henna Virkkusen jatko lienee itsestään selvää, vaikka kaikki eivät Keski-Suomessa ole tyytyväisiä Virkkusen saavutuksiin ministerinä.

Virkkusen vanavedessä eduskuntaan tähtää entinen jääkiekkomaalivahti Sinuhe Wallinheimo, joka nauttii alueella suorastaan kulttihahmon suosiota. Wallinheimo keräsi sievoisen äänipotin jo kuntavaaleissa. Lisäksi ehdokkaiden joukossa on entinen miss Suomi, sairaanhoitajana nykyisin työskentelevä Essi Pöysti.

Vaalipiirin viimeisistä paikoista kisaavat kristillisdemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät. Näistä kristillisdemokraattien Toimi Kankaanniemen jatko näyttäisi selvimmältä.

Vasemmiston ja vihreiden kaksintaistelu

Vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja Matti Kangas puolestaan jättää Arkadianmäen ja vapauttaa jakoon tukun ay-ääniä. Hänen paikkaansa kärkkyvät ainakin paperiliiton palkkasihteeri Juho Kautto ja TV-toimittajanakin tunnettu Eila Tiainen. Valtakunnallisessa alamäessä olevalle puolueelle paikan säilyttäminen on kovan työn takana.

Vasemmistoliittoa haastavat vihreät, jotka yrittävät vihdoinkin saada läpi oman ehdokkaansa. Jyväskyläläinen erikoisuus on se, ettei yliopistokaupungista ole koskaan ollut vihreätä kansanedustajaa. Näkyvin ja kuuluvin vihreistä ehdokkaista on puoluehallituksen jäsen ja eurovaaleissakin debytoinut Touko Aalto. Hän sanoo tällä kertaa olevansa varma vihreästä ja samalla omasta kansanedustajanpaikastaan. Ehdolla on myös viime vaaleissa vajaat kolme tuhatta ääntä kerännyt Tuija Mäkinen.