Vanhasen mukaan eduskunnan päätös olla viemättä asiaa valtakunnanoikeuteen syntyi sellaisella yksimielisyydellä, että mitään epäselvää asiassa ei jäänyt elämään.

Eduskunnan päätös oli yksimielinen. Samoin eduskunnan perustuslakivaliokunta esitti yksimielisesti, ettei Vanhasta vastaan nosteta syytettä valtakunnanoikeudessa.

- Asia on minun osaltani selvä. Asia on uskoakseni niin uskottavalla tavalla tutkittu, että jälkipuheet pois, Vanhanen perusteli pitkän ja monitahoisen tutkinnan jälkeen.

Vanhasen mukaan näin pitkää oikeusprosessia ei olisi tarvittu. Asiaa puitiin puolitoista vuotta.

- Minun puoleltani tässä ei ollut mitään tahallista, kaikki ovat siitä yhtä mieltä. Myöskään törkeää huolimattomuutta ei ollut, Vanhanen vielä listasi.

- Minulle oli selvää, että asia tulee raukeamaan.

Virkamies voi olla esteellinen, vaikkei itse tiedä siitä, näin Vanhaselle tulkintojen mukaan kävi.

- En millään tavalla vaikuttanut päätösten tekemiseen. Jos olisin tiennyt, että olin esteellinen, olisin vain sanonut, että olen jäävi ja koko prosessia ei olisi ollut.

TV1:n Uutisissa vieraillut Vanhanen kommentoi, ettei yhdistä koko esteellisyyskysymystä maan tapaan.

- Miksi olisin toiminut jäävinä, Vanhanen ihmetteli uutislähetyksessä.

Kysyttäessä paluusta politiikkaan Vanhanen toppuutteli katsovansa asiaa uudestaan lähempänä eläkeikää.

- En ennusta 8 tai 12 vuoden päähän.