Perustuslakivaliokunnan kanta entisen pääministerin jääviysasiaan oli Aamulehden sanoin huolellisen juridisen puntaroinnin tulos, jonka ei pitäisi jättää sijaa jälkipeleille. Mutta poliittisesta vastuustaan Vanhanen ei pääse eroon, vaikka juridiikka hänet vapauttaakin, lehti sanailee.
”Vanha maan tapahan tässä on kokonaisuudessaan kaiken aikaa yleisen mielipiteen tuomiovallan alla, eikä siinä tuomioistuimessa paljon kunnioiteta viileää juridista arviointia.”
Osa näkee tämänkin ratkaisun todisteena politiikan mädännäisyydestä, siitä että poliitikot suojelevat toisiaan. Olisi perustuslakivaliokunnan ratkaisu ollut kumpi tahansa, poliittisen hyödyn keräävät vallankäytön ulkopuolella olevat perussuomalaiset, Aamulehti päättelee.
Sattumapääministerin kummallinen loppu
Ilta-Sanomat arvioi, että tässä oli syy Vanhasen eroon, vaikka Vanhanen ei itse ole eronsa syytä kertonutkaan.
”Ex-pääministerin maksama poliittinen hinta on kova. Se rassaa paljon enemmän kuin mitkään narrimaiset sakot.” Ilta-Sanomat kirjoittaa, että Vanhanen muistetaan miehenä josta tuli pääministeri sattumalta, ja jonka poliittisen uran päättyminen oli yhtä kummallinen kuin seitsenvuotisen pääministeriyden alku.
”Alun ja lopun väliin mahtui kaikenlaisia kohuja. Niiden lomassa Vanhanen teki ajoittain ihan järkevää politiikkaa, mutta siitä hänet muistetaan huonommin.”
Vaalirahajupakka on synnyttänyt Suomessa omanlaisensa noitavainon, jossa erityisesti pääministeriä on heppoisin perustein syyllistetty milloin mihinkin rikkomuksiin, jyrisee Suomenmaa.
Noitavainon taustalla on kuulemma ajatus siitä, että poliitikon mielipide on ostettavissa vaikka rahan voimalla tehdyistä päätöksistä ei ole esitetty todisteita. Lehti kiittää oikeusoppineiden punnittuja lausuntoja, mutta media ei kiitoksen sanaa saa.
”Pahin ylilyönti oli kun muutamat lehdet tekivät mielipidetiedustelun siitä, pitäisikö Vanhanen kyyditä valtakunnanoikeuteen.”
Pykälät voittivat, Hallberg hävisi
Laki voitti tunteen, otsikoi Helsingin Sanomat kirjoituksensa, joka ei liity millään tavoin Vanhaseen, vaan korkeimman hallinto-oikeuden presidenttiin Pekka Hallbergiin, joka sai historialliset nuhteet sopimattomasta toiminnasta.
Hallberg kantoineen jäi vähemmistöön, kun KHO päätti egyptiläisen Eveline Fadayelin ja venäläisen Irina Antonovan käännytyksestä, minkä jälkeen Hallberg kehotti kirjeessään poliiseja olemaan kiirehtimättä vanhusten käännytystä.
Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen nuhtelee Hallbergia muistuttaen tuomiovallan ja toimeenpanon erillään pitämisestä.
Helsingin Sanomat arvelee, että Hallbergikin tunsi kyllä lakipykälät, mutta uskalsi asettaa itsensä arvosteltavaksi ”puolustaessaan sitä, mitä piti oikeana. Hän kärsi tavallaan kaksinkertaisen tappion. Hän sai moitteet, eikä ulkomaalaislakia päädyttykään muuttamaan.”
Hätäpuhelinta häiriköidään
Sisäministeri Anne Holmlund on ehdottanut, että Suomeen pitäisi perustaa yleinen neuvontapuhelin, jotta turhat soitot hätänumeroon vähentyisivät. Aki Puupponen arvioi Ilkan kolumnissaan, että tavoite on perusteltu, sillä esimerkiksi Pohjanmaan hätäkeskuksesta kysellään pitsalähettien ja taksikuskien numeroita.
Kirjoittaja toivoo virkamiesten harkitsevan asiaa tarkkaan, missä asioissa neuvontapuhelin auttaisi. Osa aikuisista on jo nyt kuulemma muuttunut isoiksi lapsiksi, jotka eivät edes nuotiota osaa sytyttää, eikä tällaista uusavuttomuutta ole Puupposen mielestä syytä sisäministeriön tukea.
”Osa aiheettomista hätäkeskuspuheluista selittyy yksinkertaisesti sillä, että psykiatrista hoitoa on siirretty yhä enemmän avopainotteisemmaksi”, Aki Puupponen kirjoittaa.
Hän ehdottaakin, että Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimen numero painettaisiin sille samalle puhelinluettelon sivulle, josta löytyvät hätäkeskuksen ja myrkytystietokeskuksen numerot.