Perustuslakivaliokunta totesi keskiviikkona, että Vanhanen oli esteellinen jakamaan Raha-automaattiyhdistyksen avustuksia häntä presidentinvaaleissa tukeneelle Nuorisosäätiölle. Kuulusteluissa Vanhanen kiisti tienneensä tuesta.

Vanhanen itse ei ole vielä pukahtanut perustuslakivaliokunnan päätöksestä, mutta tutkinta-aineisto paljastaa entisen pääministerin pitäneen koko jääviysselvitystä pöyristyttävänä.

Vanhas-kuulusteluissa keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoi Vanhasen soittaneen laatiessaan oikeuskanslerille vastinetta jääviydestä. Korhosen sanoin Vanhanen piti tutkintaa käsittämättömänä.

Korhonen todisti poliisille puhuneensa Vanhasen kanssa Nuorisosäätiön tuista viime presidentinvaaleihin ensimmäisen kerran syksyllä 2009. Korhosen mukaan Vanhanen ei tiennyt säätiön tuista aiemmin.

Poliisin kuulustelupöytäkirjan mukaan keskustajohdolla oli ainakin mahdollisuus päästä kärryille tarkoista tukisummista jo keväällä 2008.

Vanhaselle rahaa keränneen KV-suomi ry:n edustaja nimittäin todisti poliisille ehdottaneensa jo toukokuussa 2008, että keskusta julkaisisi kaikki presidentinvaalituet. Puoluejohto kuitenkin kieltäytyi. Tarjouksesta todistaa myös KRP:n aineistoon kuuluva sähköposti.

Osa keskustalaisista pysyy nyt mieluiten kaukana Nuorisosäätiöstä, mutta keskustan nykyinen puoluesihteeri Timo Laaninen hämmästeli yhä poliisikuulustelussa Patentti- ja rekisterihallituksen linjaa, ettei säätiö saisi tukea poliittista toimintaa.

Perustuslakivaliokunta ei esitä Vanhaselle syytettä ja valtakunnanoikeutta, mutta Vanhanen saattaa vielä joutua eduskunnan eteen selostamaan tukiaan.

Perussuomalaisilla ei ole edustajaa perustuslakivaliokunnassa, joten puolue päättää tänään, niskuroiko se valiokunnan päätöstä vastaan.