Yhtiö sanoo pörssitiedotteessaan, ettei yhtiöllä ole suunnitelmia tai tarvetta lisäpääomitukseen vuonna 2013.
Ministeri Hautala esitti arvioita Finnairin rahantarpeesta torstaina tiedotustilaisuudessa ja Ylen A-studiossa, kun hän oli ilmoittanut, etteivät Finnairin johdon sitouttamispalkkioista päättäneet Finnairin hallituksen jäsenet voi jatkaa hallituksessa.
Valtion omistajaohjausyksikön julkistamassa tiedotteessa ministeri Hautala kertoo antaneensa haastattelutilanteessa yleisen arvion siitä, miten vaikealta Finnairin tilanne näyttää. Ministerin arvion sanotaan perustuvan omistajaohjausosaston analyyseihin, ei yhtiöstä saatuun tietoon.
Ministerin mukaan haastattelulausuma on ilmeisesti kuulostanut liian ehdottomalta. Tarkoituksena oli tähdentää yhtiön strategian onnistumisen tärkeyttä.
Valtio on Finnairin suurin omistaja.