Tästä on kyse

Yhtaikaiset säästövaatimukset ja johdon palkitseminen aloittivat myräkän Finnairissa

Nimitysvaliokunnan jäsen Jarmo Väisänen kertoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että Finnairin hallitukseen etsitään jäseniksi ihmisiä, joilla on kykyä strategiseen ajatteluun ja erilaisten yritysjärjestelyjen analysointiin. Jäseniltä odotetaan myös uutta näkemystä muun muassa henkilöstö- ja ympäristöasioista.

- Yksi pulmakivi Finnairilla on ollut pyrkimys saada hyvä yhteistyö henkilöstöjärjestöjen kanssa, Väisänen sanoo.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) sanoi torstaina tiedotustilaisuudessaan, että valtio-omisteisten yritysten hallituksiin tarvitaan nyt jäseniä, jotka eivät ole vain liiketaloudellisesti päteviä. Jarmo Väisäsen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla uusilla jäsenillä ei välttämättä ole kokemusta pörssiyhtiöiden ylimmässä johdossa toimimisesta.

Väisäsen mukaan hallitukseen on nousemassa yksi saksalainen jäsen, ilmailuasiantuntija Klaus Heinemann. Muista kansainvälisistä jäsenistä hän ei osaa vielä sanoa. Väisäsen mukaan ulkomaalaisten jäsenten rekrytoimista hankaloittaa tiukka aikataulu.

- En nyt lähde ennakoimaan, että tuleeko muita kansainvälisiä jäseniä, en poissulje sitä, mutta aikaa tässä on kuitenkin kohtuullisen vähän ja varsinkin kansainvälisten jäsenten rekrytointiprosessi kestää kyllä pidempään kuin kotimaisten.

Ministeri Hautala erotti torstaina kuusi Finnairin hallituksen jäsentä.

Uuden hallituksen jäsenet on määrä nimittää Finnairin yhtiökokouksessa 28. maaliskuuta.