Kiviniemi pitää salailua ennenkuulumattomana, sillä suomalaiseen hallintokulttuuriin on kuulunut päätöksenteon avoimuus, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Keskustan puheenjohtaja myös epäilee hallituksen mahdollisuuksia tulevassa kehysriihessä. Kiviniemen mukaan hallituspuolueilla on liikaa kynnyskysymyksiä ja osaltaan siksi kehysriihestä on odotettavissa "kompromissien kukkanen".

Kiviniemen mukaan kehysriihessä pitäisi tehdä ratkaisuja, joilla parannetaan työllisyyttä pitkällä aikavälillä ja kilpailukykyä. Kiviniemi moittii hallitusta halvaantumisesta, koska se ei esimerkiksi osallistu työmarkkinajärjestöjen työurakeskusteluun vaan keskittyy vain kuntauudistukseen.