Lappia-talon tarveselvityksessä on esitelty neljä eri kehittämisvaihtoehtoa peruskorjauksesta ja laajennuksesta. Suunnitelman kaikissa vaihtoehdoissa on lähtökohtana peruskorjaus ja vähintään lavastamon lisärakentaminen maan alle.
Alun perin kaupunginvaltuusto on vuoden 2012 talousarvioon varannut 11,2 miljoonaa euroa. Konsulttien laskema investointisumma on kokonaisuutena kaupungin lähes yhden vuoden nettoinvestointien määrä ja siten varsin merkittävä hanke sekä rahoituksen että käyttötalouden näkökulmasta.
Keskustan kunnallisjärjestö haluaa kuitenkin aloittaa peruskorjauksen jo tänä vuonna, jotta hankkeeseen saadaan valtionosuudet. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Liisa Ansala ei suoraan sano, kuinka paljon kaupungin tulisi peruskorjaukseen ja laajennukseen varata.
- Toivomme harkintaa siihen, missä laajuudessa Lappia-talon peruskorjaus tehdään. Meillä on paljon muitakin investointikohteita kaupungissa.
Kokoustilojen lisäämistä keskustalaiset ei pidä tarpeellisena, koska Rovaniemelle on jo nyt yksityisen tahon suunnitelmissa yli tuhannen henkilön kokoustilat, joten kokous- ja kongressitilan lisääminen veronmaksajien kustannuksella ei ole perusteltua.