Asuntoministerin mukaan aika on ajanut Lex Nokian ohi sen takia, että vuonna 2014 voimaan tuleva pakkokeinolaki antaa viranomaisille samat oikeudet.

- Lähden siitä, että Lex Nokiaa ei tarvita tämänkään argumentin perusteella enää. Tilanne on muuttumassa vuoden 2014 alussa, kun pakkokeinolain muutos tulee voimaan, asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru toteaa tiedotteessaan.

Kiurun mukaan pakkokeinolaki antaa esitutkintaviranomaiselle mahdollisuuden televalvontaan, jos epäillään yrityssalaisuuksien vuotamista sähköpostitse.

Ministeri perustelee lain kumoamista myös sillä, ettei sitä ole käytetty.

Vuonna 2009 voimaan astuneen Lex Nokian tarpeellisuus arvioidaan osana sähköisen viestinnän lakien kokonaisuudistusta.

Lex Nokian avulla esimerkiksi yritys voi selvittää verkkonsa käyttäjien tunnistamistietoja, muun muassa IP-osoitteen. Viestien sisältöjä ei saa tutkia. Selvittämisestä pitää kertoa käyttäjille ja tietosuojavaltuutetulle.