AKT:n varapuheenjohtaja Veijo Ruonala perustelee irtisanomista sillä, että Ahteen tehtävä viestintäpäällikkönä on ollut AKT:n johdon ja hallinnon viestin välittäminen ulospäin. Ruonalan mukaan Ahteen työnkuvaa ei voi verrata tavalliseen toimistotyöntekijään, vaan Ahde on toiminut päällikköasemassa ja hänen toimenkuvansa liitossa on ollut itsenäinen.

- Tällaisessa päällikkötason tehtävässä toimivan ihmisen tulee käsittää, että hän ei voi työssään välittää julkisuuteen toistuvasti liittoon ja sen puheenjohtajaan kohdentuvaa hyökkäystä. Sellaisella toiminnalla on vahingoitettu vakavasti AKT:n ulkoista kuvaa, Ruonala toteaa.

Tiedotteessa todetaan myös AKT:n hallituksen päättäneen perjantaisessa kokouksessaan, ettei Ahteen työsuhteen jatkamiselle ollut mitään edellytyksiä luottamuspulan vuoksi.

- AKT puheenjohtajaa on yritetty jatkuvalla syötöllä kyseenalaistaa ja nakertaa, katsoi hallitus, että liiton vaaleilla valitun puheenjohtajan työskentelyrauhan turvaamiseksi on ryhdyttävä toimiin, joilla lopetetaan jatkuva kyseenalaistaminen puheenjohtajaa kohtaan.

AKT kiistää, että potkuilla olisi mitään tekemistä kiusaamisväitteistä meneillään olevan poliisitutkinnan kanssa. Ahde on syyttänyt AKT:n puheenjohtajaa Timo Rätyä työpaikkakiusaamisesta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto tutki asiaa syksyllä ja päätti jättää tutkintapyynnön poliisille. Tutkinta on vielä kesken.

Varapuheenjohtaja Ruonala kertoo pyytäneensä liiton puheenjohtaja Timo Rätyä kutsumaan koolle ylimääräisen hallituksen kokouksen. Ruonalan mukaan kokous ei ollut salainen, vaan sääntöjen mukainen.